Pitkän viikon jälkeen

Viime viikonloppu oli erittäin kiireinen, enkä oikein ehtinyt rentoutua koulujutuista. Miksi? Koska olin koko viikonlopun koulun kanssa retkeilemässä. Lauantaina lähdimme historian opiskelijoiden kanssa käymään Apartheid museossa ja sunnuntaina menimme teatteriin draamaoppilaiden kanssa katsomaan the Miser.

Lauantaina museon jälkeen menimme lounaalle luokan kanssa ja monet kysyivät ”Did you enjoy it?” Mitä tuohon nyt vastaisi.. Museossa oli tietysti paljon mielenkiintoista informaatiota, mutta en varsinaisesti nauttinut siitä, koska informaatio käsitteli aihetta melko suorasanaisesti ja videopätkät, jota museossa näimme, olivat painajaismaisen raakoja. Kaiken lisäksi opas kehotti minua ja minun ystävääni Saraa menemään sisälle demonstroituun Apartheidin aikaiseen vankiselliin, joka oli noin kolme metriä X puolitoista. Kun olimme sisällä, opas läimäytti oven kiinni ja kertoi, että tämän kokoisissa selleissä oli yleensä kolme vankia ja he pääsivät kerran päivässä vessaan ja saivat kerran päivässä ruuan. Se oli hiukan ahdistava kokemus ja päätäni alkoi särkeä oven aiheuttaman kumahduksen jäljiltä. Sarakaan ei näyttänyt olevan innokas jäämään selliin.

Sunnuntaina teatterissa oli paljon miellyttävämpää. Lähdin liikkeelle hiukan varautuneena, koska opettaja kertoi the Miserin olevan komedia. Viimeksi kun oli katsomassa komediaa Suomessa, en ollut ollenkaan huvittunut. The Miser oli kuitenkin aivan loistava ja näyttelijät olivat todella taitavia. Minua toisinaan melkein nolotti heidän puolestaan, koska näytelmä oli täynnä härskejä vitsejä. En voi mitenkään selostaa tässä blogimerkinnässä kuinka hyvä näytelmä oli. Sillä aivan lopussa oli vaikea sanoa oliko kyseessä ennemminkin tragikoominen näytelmä. En löytänyt näytelmälle edes Wikipedia sivuja suomeksi mutta englanniksi löysin: The Misery.. Uskokaa pois, Wikipedia on mestarini täällä kaukaisessa maassa.Se kertoo minulle kaiken. Toinen kaveri on Google kääntäjä. Miten tekisinkään läksyni ilman sitä. 

To be free is not merely to cast off one's chains but to live in a way that respects and enhaces the freedom of others.- Nelson Mandela

Minä ja Catherine Apartheid museon edessä. Sara ottaa kuvaa, koska hän kertoi että vihaa olla kuvattavana.

"Let's be anti-social"

Arvatkaa kenellä oli kamala päänsärky ja toinen huutaa kameran takaa "Smile!"

Koulubussi on siis Koulun bussi. Koulun logo kyljessä ja kaikkea :)

Lähdössä teatteriin

Minun draamaluokkani teatterin edessä.

Monika

Tää on täällä siksi, koska opettaja selitti pitkään, että tämä teksti on erittäin tärkeä. En ole jaksanut edes lukea sitä vielä. Se liittyy jotenkin siihen teatteriin jossa olimme.

Tämä tapahtuu aina, kun astumme ulos luokasta, tai tällä kertää, teatterisalista.

..täässä myös.

Jos entietäisi paremmin, luulisin, että Etelä Afrikkalaiset rakastavat puhelimiaan. Ja koska tiedän paremmin: se on totta. Älkää ostako blackberryä! Se orjuuttaa omistajansa.

Tässä kuva Nicolen koulun pihalta. Siksi, koska tuossa on Danican auto, jota kaikki kouluni pojat ihailevat. Yhtenäkin päivänä odottelin kyytiä muiden kanssa koulun edessä, kun yksi poika huusi minulle:"Anni, sun upea atosi saapui!" Niin, minun autoni..

Kauniit värit tänään ilmassa.. eikä ole edes satanut koko päivänä :)

Teatteri lippu, maksoi R50 eli noin 5€

Museon lehti