Matkalla kohti aurinkoa

 Jälleen kulunut, kuin tuhat vuotta viime kirjoituksestani. Aika kuluu omituisesti täällä. Iltaisin menen nukkumaan joskus kymmenen aikoihin ja joka aamu herään viiden jälkeen, enkä saa enää unta. Lintujen äänet kuuluvat huoneeseeni aamulla, enkä tarkoita mitään suloista sirkutusta! En tiedä mikä strutsiseurue pesii ikkunani edessä olevassa puussa..

 Kouluviikko on mennyt mukavasti. Olen saanut uusia kavereita ja kaikki ovat todella ystävällisiä ja kaverillisia Etelä Afrikassa. En tiedä olivatko luokkalaiseni vai minä enemmän innoissaan minun tulostani. Opettajat ovat olleet aivan sekaisin. He eivät tienneet, mitä heidän pitäisi tehdä minulle. Erityisesti musiikin opettaja: hän sanoi, etten millään saisi muita kiinni teoria opinnoissa, joten hän laittoi minut tekemään jotain aloittelija teoriaa. Siinä sitten piirtelin nuottiavaimia 50 minuuttia. Opettaja ei tuntunut ymmärtävän, kun yritin selittää, että olen suorittanut Suomessa musiikin teoria 1 ja 2 musiikkiopistossa. Kuvaamataidon tunnilla opettaja päinvastoin on vaikuttunut siitä miten olen edistynyt. Hän ärähti eräälle luokkatoverilleni, joka ei ollut saanut mitään aikaiseksi: ”Anni, joka on ollut kaksi päivää Etelä Afrikassa, on saanut aikaan enemmän kuin sinä, joka olet käynyt tunneilla koko vuoden.” Loppu tunti meni aika hiljaisissa merkeissä. Kamalaa oli kuitenkin ensimmäisenä päivänäni englannin tunti. Opettaja päätti pitää kuulunymmärtämisen testin ja on hiukan eri asia tehdä se äidinkielenä, kuin vieraana kielenä. En saanut mitään paperille. En oikeastaan edes ymmärtänyt, mistä kyseisessä tekstissä oli kyse. Palautin opettajalle tyhjän paperin. Se oli kuitenkin kuulemma okei, koska olin vaihto-oppilas ja ensimmäistä päivää koulussa.

 Perjantaina juhlimme Vini`s Bedford Centerissä yhden luokkalaiseni syntymäpäiviä. Vini´s on kuulemma Reddamin oppilaiden toinen koti, koska se on niin lähellä koulua, että sinne voi kävellä turvallisesti vaikka joka päivä koulun jälkeen. Ravintolassa lauloimme hänelle Happy birthday to you ja sen jälkeen synttärisankari pyysi saada saman suomeksi. Jouduin siis laulamaan Paljon onnea vaan yksin ostoskeskuksessa ja olin hiukan häpeissäni. Ilmeisesti se on kuitenkin melko normaalia Etelä Afrikkalaisessa ravintolassa, koska kukaan ei kiinnittänyt pahemmin huomiota. Kävimme syömisen jälkeen ajamassa törmäily autoilla yläkerrassa olevassa pelihallissa ja se oli aika hauskaa. Illalla Danica tuli hakemaan minua, koska täällä ei ole turvallista kävellä yksin, vaikka matkaa olisikin ollut vain reilu kilometri. Lähtiessäni kaikki halasivat minua, koska sillä tavalla Etelä Afrikassa tervehditään ja hyvästellään.

 Lauantaina oli aivan huippu kylmä. Siksi otsikoin tämänkertaisen kirjoitukseni ”Matkalla kohti aurinkoa.” Ikään kuin toiveajattelua.. Istuimme monta tuntia kylmässä kuvisluokassa, koska siskoni Nicole kävi keskustelemassa kuvaamataidon lopputyöstään yhden opettajan kanssa. Päästyämme sieltä Danica sanoi, että hänen täytyisi lähteä minun kanssani ostoskeskukseen hakemaan lämpimiä vaatteita. Vietimme koko loppu päivän käytännössä kaupoilla enkä ole koskaan shoppaillut niin paljon kuin silloin. Enkä enää koskaan aiokaan. Danica sanoi, että jos en ostaisi mitään värikästä, hän ei ostaisi minulle lounasta. Ostin yhden violetin topin..

Keskiviikkona takaisin kouluun. Maanantai ja tiistai koulu on kiinni, koska joku on päättänyt, että nyt pidetään loma. Ei kuulosta hullummalta, mutta pelkään, että minulta loppuu kotona tekeminen kesken.

Kaverini törmäilyautoissa

Minä myös. Ongelmana oli, etten todellakaan tiennyt miten tätä ajetaan O_o

Nicole ja minä koulupuvuissa. Minulla on Reddamin virallinen puku ja Nicolella oman koulunsa rennompi arkipuku. Minun koulussani pitää pukeutua joka torstai viralliseen pukuun, muuten saa käyttää rennompaa pukua. Solmio oli todella ikävä, tiedän nyt, mikseivät miehet tykkää pitää sitä.

 -Anni