Happy Church

Kaikki tietää, että vanhemmat kieltävät nousemasta vieraiden kyytiin. Sehän on selvä ja koko asiasta muistuttaminen on aika klisee. Sunnuntaiaamuna heräsin aikaisin ja laittauduin nätiksi. Mietin samalla, että lasketaanko vieraaksi henkilö, joka on melkein siskoni, Nadian miehen, Darrenin melkein ystävä, joka kanssa hän pelaa jalkapalloa kerran viikossa.. En tiedä, mutta ajattelin, että ehtisimme tutustua automatkalla.

Koko tarina alkoi siitä, että Darren kuuli Nadialta, että olin alkuviikkoinani puhunut, että haluaisin käydä kirkossa. Darren kuuli siitä vasta nyt ja tajusi, että hänellä on eräs tuttava, joka käy usein kirkossa. Darren järjesteli kaiken ja kertoi minulle lauantai-iltana, että olin menossa seuraavana aamuna kirkkoon. Kysyin tietysti, että mihinköhän kirkkoon ja Darren ei osannut sanoa muuta, kuin että se olisi Happy Church.. Hän antoi minulle ystävänsä, Jonathanin numeron ja sanoi, että Jonathan tulisi hakemaan minua aamulla klo. 8.45.

Ensinnäkin, hän oli myöhässä, kokonaiset kultaiset viisi minuuttia. Näin toteutuu in Africa time. Jonathan soitti minulle pahoitellakseen myöhästymistään ja olin kauhuissani, koska minun piti puhua englantia puhelimessa. Tekstiviestien lähettäminen on ihan okei, koska silloin voin tarkistaa sanakirjasta, mitä sanoja tarvitsen, mutta puhelimessa en näe edes ihmisten ilmeitä. Jonathan löysi lopulta perille ja pääsimme lähtemään kirkkoon. Tilanne oli hiukan omituinen, koska kumpikaan ei tietänyt toisesta yhtään mitään. Saimme hienon keskustelun viritettyä ja matka kirkkoon ei kestänyt kuin tovin.

Rakennut, jossa jumalanpalvelus pidettiin, näytti minikokoiselta lätkähallilta. Siellä ei ollut alttaritaulua, vaan alttarin paikalla oli lava, jonka takaseinässä oli valkokangas. Jumalanpalvelus oli jo alkanut ja musiikki oli kovalla. Etsimme vapaat paikat, mikä oli melko hankala tehtävä, koska koko iso halli oli täynnä ihmisiä ja kaikki seisoivat ja tanssivat ja taputtivat käsiään korkealla päänsä päällä. Valkokankaalle heijastettiin laulujen sanat ja lavalla oli kokonainen bändi, joka käsitti kahdet koskettimet, rummut, muutaman kitaran ja basson, laulajia ja joitain puhallinsoittimia. Laulujen melodiat olivat yksinkertaisia ja koska sanat olivat valkokankaalla pystyin laulamaan mukana aika helposti. Jonathanin ystävä tuli istumaan meidän kanssamme, löydettyään meidät ensin.

Tunnelma kirkossa ei ollut todellakaan sitä, mihin olen tottunut omassa kotikirkossani. Niin kuin Darren oli sanonut, kirkossa kaikki tanssivat ja lauloivat ja tekivät kaikkea muutakin. Jonathan sanoi minulle, että jos rakastaa Jeesusta ja on iloinen sen takia niin miksi ei tanssisi ja laulaisi. Mietin hiljaa omassa mielessäni, että miksi pitäisi.. Mutta nautin olostani kuitenkin. Oikeastaan koko jumalanpalvelus näytti ja kuulosti enemmän isoilta festivaaleilta. Mustin hyvin että tänä samana viikonloppuna olivat Maata Näkyvissä –festarit Suomessa.

Jumalanpalveluksen jälkeen Jonathan sanoi, että koska olin ensikertalainen, seurakunta tarjosi minulle ilmaisen kahvin. Matkalla seurakuntasaliin näin yhden ystäväni ja olin todella yllättynyt. En kuitenkaan niin yllättynyt kuin hän J Istuessamme kahvipöydässä seurakunnan työntekijä tuli tervehtimään ahdistelemaan meitä. Hän sanoi, että tarkoituksena oli tehdä ensikertalaisille hyvä vaikutus, että he haluaisivat tulla toistekin heidän kirkkoonsa… O.o Varmasti, koska seuraavalla kerralla ei olisi tiedossa ahdistelua työntekijöiltä :P Pistin merkille, että Jonathan tunsi melkein kaikki ihmiset koko seurakunnassa! Kirkon työntekijä oli ilmeisesti Jonathanin hyvä ystävä ja hän kysyi paaaaljon kysymyksiä. Esimerkiksi hän alkoi kysellä, että miksi Jonathan ei ole kertonut minusta aikaisemmin ja missä olemme tavanneet ja milloin. Jonathan nauroi vain ja kerto, että tapasimme tänä aamuna ensimmäisen kerran. Siihen hän lisäsi kuitenkin, että ihan kuin olisimme tunteneet pitkään :D 

Kirkon sisäänkäynti näytti tältä.

Tässä vasemmalla on Jonathan, keskellä hänen ystävänsä, jonka nimeä en voi mitenkään muistaa ja oikella kirkon työntekijä. Älkää kysykö tuosta kukasta -.-

 -Anni

Neighbourgoods Market

Minulla piti olla oikein leppoisa ei-mitään-tekemistä viikko, mutta jostakin syytä minulla ei ollut oikeastaan aikaa tehdä paljoa mitään hyödyllistä. Kirjoitin torstaina historian ykköspaperin, joka käsitteli melkein kokonaan Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa, mikä oli sääli, koska olin opiskellut Amerikan historiaa paljon ahkerammin.

Vapaa viikollani Nicolen ystäväni äiti Roberta halusi ottaa minut mukaansa Johannesburgiin katsomaan jotakin pientä mutta suosittua toria. Paikka sijaitsi erään parkkihallin ylätasoilla. Toiseksi ylin taso oli täynnä pieniä siirrettäviä kojuja, joissa eri kulttuureista kotoisin olevat tekivät omia erikoisia ruokiaan. Tiesittekö, että Etelä Afrikkaa kutsutaan sateenkaarikulttuuriseksi, koska täällä on niin paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa. Esimerkiksi minun isäntäperheessäni äiti, Danica on kotoisin Kroatiasta ja Isä, Charlie Briteistä. Ja Robertta, jonka kanssa olin juuri liikenteessä, on kotoisin Italiasta. Paikka oli siis tupaten täynnä ihmisiä ja tuoksuja ja mitä oudoimpia ruokia. Ylemmällä tasolla oli pieni kirpputorimainen vaatekauppa, jossa myytiin lähinnä hyvin taiteellisia ja vähän hippimäisiä vaatteita. Ja tietysti baari.. Kaikki sanovat, ettei muka oli kovin tavallista, että jollakin tai jossakin on baari, mutta silti kaikkialla, missä olen ollut, on baari. (Meillä in baari, Ribertalla on baari, Mansonilla on baari, Analla on baari, Frankilla on baari, katolisella seurakuntatalolla on baari.. Seriously?!) Roberta sanoi, että vaatepuoli ja ruokapuoli olivat ainoastaan lauantaisin torilla, mutta baari oli koko viikon, koska lähellä sijaitsi yliopisto..

Söimme mukavalla hippitorilla ja ruoka oli hyvää. Roberta ehdotti, että kävelisimme katsomaan lähellä olevaa kirkkoa. Sinne ei ollut pitkä matka, mutta oli kamalan kuuma päivä. Kun pääsimme kirkon luokse, huomasimme, että kirkko oli varattu. Siellä oli meneillään mustat häät ja näimme juuri sopivasti, kuinka morsian tuli ulos limusiinista. Kävelimme Nelson Mandela sillalle, joka oli oikeastaan aika pieni silta, joka ylitti junaraiteet. Roberta sanoi, että täällä oli turvallista kävellä ulkona hiukan näin päiväsaikaan, koska yliopiston läheisyydessä oli paljon ihmisiä. Kävimme vielä vieressä olevassa Etelä Afrikan nykytaidemuseossa, mutta sekin oli hiukan keskeneräinen ja osa taideteoksista oli…hyvin erikoisia.

Lähdimme ajamaan kotiin päin ja luulin, että päivä oli ohi. Olin kuitenkin väärässä. Pysähdyimme todella kauniin tien varteen ja otimme muutamia kuvia sinisistä jakaranda puista. Vieressä oli tilausjuhlapaikka nimeltä Shepstone Gardens. Roberta sanoi, että paikka oli todella hieno ja hän halusi näyttää sen minulle. Ongelma tosin oli, ettei se ollut auki yleisölle, joten Roberta sanoi ovipuhelimeen, että hänen tyttärensä oli menossa kihloihin tammikuussa ja hän halusi tulla katsomaan oliko paikka sopiva hänen tilaisuuteensa. Paikan omistaja piti meille kunnon perusteellisen esittelyn ja puutarha oli todellakin mahtava. Kierroksen jälkeen mies alkoi kysellä Robertan numeroa, jotta hän voisi soitella myöhemmin, ja he voisivat sopia kihlajaispäivästä.. Olin kuolla nauruun sisäisesti :D Roberta antoi lopulta sähköpostiosoitteensa ja sanoi minulle, että juonittelisi itsensä ulos tästä sitten myöhemmin. Hänen tyttärensä on nimittäin minun ikäiseni, juuri lopettamassa koulun ja sinkku. Hän tuskin haluaa löytää itselleen sulhasta tammikuuhun mennessä. Puutarhasta menimme Robertan kotiin, jossa tapasin hänen kuusitoistavuotiaan poikansa Lucan. En voinut uskoa, että poika oli oikeasti kuusitoista! Hän näytti enemmän kolmetoistavuotiaalta. Tosin hän saattaa kasvaa yllättäen. Juttelin Lucan kanssa jonkin aikaa, että Roberta ehtisi vaihtaa vaatteet. Nicolen ystävä Monika tuli kotiin myös ja söimme heidän mummonsa tekemään italialaista hedelmäkakkua. Illalla menin vielä Robertan ja hänen miehensä kanssa erääseen todella kalliiseen ostoskeskukseen, koska he halusivat näyttää minulle kuuluisan Nelson Mandela patsaan. Kävimme aikaisella illallisella ja, kun olimme lähdössä ostoskeskuksesta, sähköt katkesivat.. ja tuli pimeää. Tilanne oli kammottava. Hyvä etten työntänyt laukkuani hameen alle, koska pelkäsin, että joku tulee ja vie sen. Kuulimme, miten kauppojen turvakalterit vedettiin kiinni, ettei kukaan pääsisi varastamaan mitään (ja ihmisiä oli vielä sisällä kaupoissa!). Sähköt palasivat pian, kiitos ostoskeskuksen vara generaattorin; lähiympäristössä kaikki pikkukaupat, ravintolat, robotit (liikennevalot), kaikki olivat pimeinä melkein Kloof roadille asti, missä minä asun. Meillä oli sentään sähköt vielä tallella..

Ja illalla kyllä väsytti!

-Anni

Johannesburgissa

Hippimarketin sisäänkäynti

Roberta, hän ei osannut pitää silmiään auki valokuvissa.

Lähellä oli pieni kirpputori.

Morsian kirkon edustalla

Ja kuten huomaatte heti kirkon takana on kerrostaloja, jotka kohoavat paljon kirkon yläpuolelle. Koko kirkkoa oli vaikea huomata aluksi.

Etelä Afrikan nykytaidetta perinteisin menetelmin ja materiaalein.

Tieliikenneinsinöört kierrättämässä

Tämä olo varmasti koko näyttelyn paras teos. Se oli huomattavasti vaikuttavampi luonnossa. Sen korkeus oli ehkä noin kaksimetriä.

Nelson Mandela silta

Mietin, että miten tuollaista ovea voi käyttää.. O.o

Puutarhan kappeli

Näköalaa kaupunkiin

Nelson Mandela. Ulkona satoi aluksi, joten en voinut mennä ottamaan kuvaa edestä..

Nelson Mandela oli Etelä Afrikan suurin presidentti...

Omalle isislle

Hyvää isänpäivää kaikille Suomen isille! Erityisesti mun omille ja rakkaille isälleni ja vaarilleni.

Tiesittekö, että isänpäivää vietetään tänään ainoastaan Islannissa, Ruotissa, Norjassa, Virossa ja Suomessa? Etelä Afrikassa ja muun muassa Japanissa ja Hongkongissa isänpäivää vietetään kolmas sunnunstai kesäkuuta ja Brasiliassa elokuun toinen sunnuntai. Laittakaa "melkein hyödytön informatioa" muistilistallenne.

Täällä maailman toisella puolella jakaranda puiden varjossa on kamalan ikävä kotia, perhettä ja ystäviä. Erityisesti tänään, kun on erityinen päivä.

Kuvan oikeassa laidassa on kauniisti kukkivia jakaranda puita. Uskomatonta, että ajelin koko päivän eessun taassun keskellä sinisten kukkien loistoa, mutta tämän parempaa valokuvaa ei kuitenkaan tullut otettua..

Minun rakas isäni ja minä Virossa kesällä 2012 <3 Olet rakas isi, imuroi huoneeni matto :)

 -Anni

Minun koulussani..

Perjantaiaamulla historian opettaja tuli kesken draama tunnin kertomaan minulle, että hän halusi minut ja Isabellan pitämään meidän maa-esitelmämme kahdeksasluokkalaisille. No, ei siinä valittamista: saimme jättää välistä LO-tunnin (terveystietoa). Viimeksi, kun pidimme esitelmiämme, käytimme Isabellan kanssa molemmat kokonaisen oppitunnin (50min) omaan esitelmäämme, mutta nyt meillä olikin aikaa vain yksi tunti molempiin esitelmiin.  Esitelmän pito oli siis hyvin hektistä ja oppilaat olisivat halunneet kysellä koko ajan kaikista asioista, mutta meillä ei oikein ollut aikaa vastailla. Luulen, että puhuin välillä suomea ja välillä ruotsia esitelmän lomassa, mutta kukaan ei ainakaan huomauttanut mitään. Tunnin jälkeen opettaja ehdotti, että pitäisimme esitelmämme vielä kahdelle luokalle viimeisillä tunneilla.  No, jätimme väliin englannin ja matematiikan tunnit.

Menin tauon jälkeen suoraan historian luokkaan ja jäin odottamaan, että opettaja ja oppilaat tulisivat. Otin esitelmää koskevat muistiinpanoni esille ja lueskelin niitä opettajan pöydän vieressä. Kello oli ollut ilmeisesti todella hiljainen, koska monet eivät kuulleet sitä. Luokkaan tupsahti kaksi oppilasta ja he katsoivat minua kummastuneena, mutta minä vain hymyilin heille. Toinen oppilas tuli minun luokseni ja alkoi selittää, että heidän pitäisi tänään tehdä heidän esitelmänsä valmiiksi. En ihan ymmärtänyt kaikkea ja katselin häntä hiukan silmät ristissä. Jossain vaiheessa tajusin, että poika puhutteli minua rouvaksi, eli hän luuli että Minä olin sijaisopettaja! Yritin siinä sitten selittää, että mitäpä jos odotetaan, että opettaja tulee luokkaan, niin hän kertoo, että mitä tehdään. Poika parka oli niin häpeissään koko tunnin..

Viimeisen esitelmäni jälkeen eräs poika tuli kysymään minulta, miten sanotaan suomeksi:  ”You are gay.” Kysyin pojalta tiesikö hän, että gay tarkoittaa iloinen. Hän vastasi, että totta kai, joten opetin hänet sanomaan: ”Sinä olet iloinen.” Parasta oli, että vastaan käveli pojan kaveri ja poika totesi kaverilleen kovaan ääneen: "Sinä olet iloinen”, ja nauroi räkäisesti päälle. Oli siinä pokan pitämistä.

Pian alkavat lukuvuoden päättökokeet. Oikeastaan ensimmäiset ovat kirjoittaneet tänään. Rehtori haluaa, että minä ja Isabella kirjoitamme molemmat neljä ainetta. Ei ole paha rasti, ajattelin aluksi. Tällä hetkellä koeaikatauluni on hidas, pitkäveteinen ja täynnä vapaapäiviä. Kuulostaa varmasti mukavalta, mutta tosiasia on, että ystäväni ovat hiukan kiireisempiä kuin minä, eli on tulossa hyyyyvin pitkä koeviikko. Aijon kirjoittaa englannin kieloppipaperin (koska englannin opettaja pyysi, että minä ja Isabella edes yritämme), historian molemmat paperit (Ranskan vallankumous, Neuvostoliitto ja Amerikan talouskriisit), kuvaamataidon (Renessanssi ja Barokki) ja draaman (josta minulla ei ole mitään hajuakaan, mitä minun tulisi tehdä). Mutta eipä hätää.. Kesäloma lähestyy jo kovaa vauhtia :)

Ja vielä hiukan kuvia minun koulultani: 

Australian lippu (koska Reddam - House on kotoisin sieltä), Etelä Afrikan lippu ja Reddam - Housen oma lippu.

Koulun pääsisäänkäynti.

Meidän Suuri Sali ennen opettajien ja Matricsien juhlaa. Kaikki kuvaamataidon ja draaman opiskelijat olivat auttamassa koristelussa.

Tätä minä kutsun koululiikunnaksi :)

Koulun liikuntapuku + villatakki, koska oli kylmä päivä.

Draamaluokassa. Oppilailla on mustat vaatteet, koska oli monologien esittämis päivä. Minun monologini oli The Midsummer Night's Dreamista Helenan puheenvuoro, jossa hän valitti, ettei kukaan tykkää hänestä. Voitte vain kuvitella miten kamalaa sen opiskelu oli. Kaikki kehuivat kuitenkin, että Suomalaisaksenttini oli aivan loistava ja sopi erinomaisesti minun monologiini ;P

Ja tässä, meillä oli siviili päivä, joka tarkoittaa, että saamme pukea päällemme melkein mitkä tahansa vaatteet haluamme.. Ja Rayan teki juuri niin..

Ps. Kehtaanko kertoa, että osaan melkein soittaa kitaralla Antti Tuiskun Tyhjä huone -kappaleen..?

Pss. Se tunne kun pieni yöperhonen koettaa lähettää blogimerkintäni.. Kosketusnäyttöisen pöytäkoneen huonoja puolia.

-Anni