Pitkän viikon jälkeen

Viime viikonloppu oli erittäin kiireinen, enkä oikein ehtinyt rentoutua koulujutuista. Miksi? Koska olin koko viikonlopun koulun kanssa retkeilemässä. Lauantaina lähdimme historian opiskelijoiden kanssa käymään Apartheid museossa ja sunnuntaina menimme teatteriin draamaoppilaiden kanssa katsomaan the Miser.

Lauantaina museon jälkeen menimme lounaalle luokan kanssa ja monet kysyivät ”Did you enjoy it?” Mitä tuohon nyt vastaisi.. Museossa oli tietysti paljon mielenkiintoista informaatiota, mutta en varsinaisesti nauttinut siitä, koska informaatio käsitteli aihetta melko suorasanaisesti ja videopätkät, jota museossa näimme, olivat painajaismaisen raakoja. Kaiken lisäksi opas kehotti minua ja minun ystävääni Saraa menemään sisälle demonstroituun Apartheidin aikaiseen vankiselliin, joka oli noin kolme metriä X puolitoista. Kun olimme sisällä, opas läimäytti oven kiinni ja kertoi, että tämän kokoisissa selleissä oli yleensä kolme vankia ja he pääsivät kerran päivässä vessaan ja saivat kerran päivässä ruuan. Se oli hiukan ahdistava kokemus ja päätäni alkoi särkeä oven aiheuttaman kumahduksen jäljiltä. Sarakaan ei näyttänyt olevan innokas jäämään selliin.

Sunnuntaina teatterissa oli paljon miellyttävämpää. Lähdin liikkeelle hiukan varautuneena, koska opettaja kertoi the Miserin olevan komedia. Viimeksi kun oli katsomassa komediaa Suomessa, en ollut ollenkaan huvittunut. The Miser oli kuitenkin aivan loistava ja näyttelijät olivat todella taitavia. Minua toisinaan melkein nolotti heidän puolestaan, koska näytelmä oli täynnä härskejä vitsejä. En voi mitenkään selostaa tässä blogimerkinnässä kuinka hyvä näytelmä oli. Sillä aivan lopussa oli vaikea sanoa oliko kyseessä ennemminkin tragikoominen näytelmä. En löytänyt näytelmälle edes Wikipedia sivuja suomeksi mutta englanniksi löysin: The Misery.. Uskokaa pois, Wikipedia on mestarini täällä kaukaisessa maassa.Se kertoo minulle kaiken. Toinen kaveri on Google kääntäjä. Miten tekisinkään läksyni ilman sitä. 

To be free is not merely to cast off one's chains but to live in a way that respects and enhaces the freedom of others.- Nelson Mandela

Minä ja Catherine Apartheid museon edessä. Sara ottaa kuvaa, koska hän kertoi että vihaa olla kuvattavana.

"Let's be anti-social"

Arvatkaa kenellä oli kamala päänsärky ja toinen huutaa kameran takaa "Smile!"

Koulubussi on siis Koulun bussi. Koulun logo kyljessä ja kaikkea :)

Lähdössä teatteriin

Minun draamaluokkani teatterin edessä.

Monika

Tää on täällä siksi, koska opettaja selitti pitkään, että tämä teksti on erittäin tärkeä. En ole jaksanut edes lukea sitä vielä. Se liittyy jotenkin siihen teatteriin jossa olimme.

Tämä tapahtuu aina, kun astumme ulos luokasta, tai tällä kertää, teatterisalista.

..täässä myös.

Jos entietäisi paremmin, luulisin, että Etelä Afrikkalaiset rakastavat puhelimiaan. Ja koska tiedän paremmin: se on totta. Älkää ostako blackberryä! Se orjuuttaa omistajansa.

Tässä kuva Nicolen koulun pihalta. Siksi, koska tuossa on Danican auto, jota kaikki kouluni pojat ihailevat. Yhtenäkin päivänä odottelin kyytiä muiden kanssa koulun edessä, kun yksi poika huusi minulle:"Anni, sun upea atosi saapui!" Niin, minun autoni..

Kauniit värit tänään ilmassa.. eikä ole edes satanut koko päivänä :)

Teatteri lippu, maksoi R50 eli noin 5€

Museon lehti

”Mitä muuta siistiä voit kertoa Suomesta, kuin että siellä on kylmä ja hyvää musiikkia?”

..kysyi poika, joka istuu edessäni matematiikan luokassa. Kaikki ovat aivan kauhuissaan, jos sanon, että meillä on toisinaan -30. Etelä Afrikassa kylmin on -1 tai lähelle sitä. Musiikista olen maininnut menestyneimpiä bändejä internetin mukaan, jotka ovat olleet HIM, Nightwish, Sonata Arctica, Children of Bodom ja Stratovarius. Ja kappas, kaikki ovat metalli bändejä J

Pidin tällä viikolla esitelmän Suomesta historian tunnilla. Kaikki olivat tietysti onnessaan, koska heidän ei tarvinnut opiskella USA:n historiaa. Aloitin esitelmäni sanomalla ”Suomi on tuhansien järvien maa, ja tuhansien hyttysten”, ja kaikki nauroivat. Olin häkeltynyt!! Kerroin koko esitelmäni ajan omaan tapaani tyhmiä vitsejä ja joka kertaa koko luokka remahti makeaan nauruun. Ehkä he olivat väsyneitä.. O_ô Esitelmän teko oli kamalan vaikeaa ja loppupeleissä en edes kertonut, että Joulupukki asuu Suomessa!! Nyt ne poloiset luulevat yhä, että Joulupukki asuu jossakin Pohjoisnavalla. Todella Amerikkalainen ajattelutapa.. :P

Nettini kuoli torstai-iltana ja olin saada hermoromahduksen. Olin nimittäin missannut Draaman pohjustustyön palautuspäivän (joka oli ollut maanantaina) ja opettaja oli antanut minulle aikaa perjantaihin. Olin tunnollisesti väsännyt tyhmää pohjustustyötä aina kun minulla oli aikaa, mutta voin sanoa, että viime viikolla sitä ei ollut liikaa: Tiistaina minä ja toinen vaihto-oppilas Isabella (Espanjasta) osallistuimme Cycle-testiin, joka oli historian essee aiheesta ”1920-luvun Amerikan talouskriisit”.. Mitä?! kysyi Anni ja teki muistiinpanoja neljä liuskaa + käännöspapereita ja sanalistoja. Ja keskiviikkona oli minun Suomi esitelmäni ja panostin siihen koko tiistai-iltapäivän. Minulla ei ollut enää paljoa kesken Suomi  esitelmästä torstaina ja olin melkein loppusuoralla, kunnes internetini vain ilmoitti minulle: ”Kone ei pysty muodostamaan yhteyttä internetiin. Koeta korjata tilanne sulkemalla kone, jne.” Se tuntui samalta kuin: ”Sinä näytät tänään rumalta, enkä muutenkaan tykkää työskennellä sinun kanssasi. Koetapa pärjätä itseksesi.” :”( Nyt netti toimii ja olen jälleen iloinen ja työssä kiinni. Sain nimittäin lisäaikaa tyhmään Draamaan ja olen nyt jo valmis alustustyössäni sekä trailerissani :D Happy Happy. 

Tänään oli aurinkoista ja lämmintä, kunnes kirkkaalta taivaalta alkoi sataa. Hetkessä tuli hämärää ja omenan kokoisia rakeet alkoivat hakata ikkunoita. Luulin hetken että ikkunat hajoaisivat. Eivät hajonneet, mutta Nadian ystävän ja Charlien autot olivat ulkona, eivätkä katoksessa… :S Ne näyttävätkin kuulemma siltä. En uskaltanut mennä vielä ulos, koska pelkään, että saame saman laisen kuuron niskaan vielä toisenkin kerran. 

Ystäväni Ana piti kotibileet. Pääsin siis käymään hänen kotonaan ja voitteko uskoa: heillä oli kolme koiraa ulkona, kaksi sisällä, kaksi kissaa, kaksi papukaijaa ja kaksi akvaariota. Sekä pieni kasvimaa. Ja tietysti baari. Olen käynyt tällä hetkellä vain kodeissa, joissa on baari. Silti kaikki uskottelevat minulle, että se ei ole normaalia. 

Historian opettaja ilmoitti, että pitäisin Suomi esitelmäni ensiviikolla uudestaan. Nyt vain isommalle luokalle.. Jep.. Täytyy varmaan harjoitella hiukan mitä sanoo. Ja lisätä muutama kansallissankari kuten vaikka Mannerheim, Joulupukki ja Väinämöinen. Onko teillä muita ideoita kansallissankareiksi? Ja unohdin jopa mainita mämmin!! Voi kuinka Suomi tuntuu nyt niin kaukaiselta. 

Viimeviikolla satoi yhtenä iltana ja olen varma, että ilma tuoksui syksyiseltä :) -> kohti kesälomaa

Rakeita... :S

Anan kotibileisiin menossa

Neville ja Anan veli

Väsättiin alkoholitonta boolia

Lauren ja minä

Sara, Danicca, Lauren, Ana ja minä.

Jos joku kysyy, sen on taidetta.

Pooli-pöytä, ei biljardi, sanoi Anan isä.

Ja tuollainen pöytä.

Yritin ottaa eläviä toimintakuvia. Salama räpsähti ja harmaa takiinen kysyi, miksen kertonut, että otin kuvaa, koska sillon he kaikki olisivat voineet hyytaa Juuusto!

-Anni

Olipa kerran Reddam House, joka päätti täyttää kymmenen vuotta.

Catherin ja minä pienten lasten leikkipaikassa.

Tässä muutama pieni lapsi..

Ana ja muutama muu "vapaaehtoinen" limutölkissä.

Eikö olekin suloinen?

Tanssijoita, jotka esittivät skotlantilaista tanssia säkkipillin säestyksellä.

Funpark

Vesiliukumäki

Lazer Show

Lyhdyt

Mun "vapaaehtois" paita ja juhlan käsiohjelma. Aamulla, kun saavuin alakertaan tässä paidassa, perheeni riemastui, että minulla on muitakin värejä, kuin mustaa :)

Nyt ei ollut kyse mistään ylellisestä kahvitilaisuudesta, jonka aikana rehtori pitää puheen ja koulun suloisin oppilas ojentaa ruusuja keittäjille. Ei todellakaan! Juhlia suunniteltiin jo silloin, kun tulin Afrikkaan. Koko grade 10 (eli lukion ensimmäinen luokka (eli minun luokkani)) oli varustettu auttamaan ja organisoimaan juhlia pakollisena vapaaehtoistyönä. Tulimme siis lauantaiaamuna kymmeneltä kouluun hienoissa punaisissa Grade 10 Crew T-paidoissamme, jotka olimme joutuneet maksamaan itse (tosin vain R30 joka on noin 3€). Hyvä puoli oli se, että paidan lisäksi saimme laittaa mitkä tahansa vaatteet halusimme, ei siis koulupukua.

Koulun valtava urheilukenttä oli jo täynnä kaiken näköisiä telttoja, kojuja, pomppulinnoja, vesiluikumäkiä ja huvipuistolaitteita. Kenttä oli jaettu kahtia ja toisella puolella oli poniratsastusta ja rugbya. Koulun pääsisäänkäynnin eteen oli viritetty esiintymislava, katos ja valtavat kajarit, jotta ääni varmasti kuuluisi koko alueelle. Minun hommani oli auttaa backstagella ja löytää esiintyjät oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja ilmoittaa sitten juontajalle mitä tapahtui. Homma oli kamalan sekasotkuista ja olisi tietysti ollut avuksi, jos osaisin englantia paremmin ja jos tunnistaisin ihmisiä. En ollut onneksi yksin tässä duunissa. Koko juhlan ajan, joka kesti klo12-19, lavalla oli jotakin ohjelmaa: musiikkia, tanssia, draamaa. Mikrofiinit ottivat jatkuvasti häikkää, toisinaan ne eivät toimineet ollenkaan. Miksauspöytä oli noin sadan metrin päässä lavasta, joten ääniä hoitavilla pojilla ei ollut mitään mahdollisuutta tietää missä mentiin lavan takana. Mutta loppujen lopuksi kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin.

 Minä lauloin myös juhlassa, Juha Tapion Kaksi Vanhaa Puuta. Ehkä siksi, koska pystyin periaatteessa säestämään sen itse ja opettajani ei halunnut nousta lavalle koko päivän aikana. Matkaan meinasi tulla mutka, koska ystäväni Ana, joka säesti minua kitaralla, oli unohtanut kitaransa kotiin. Kalastimme hänelle kuitenkin jostain lainaksi instrumentin ja show jatkui. Olimme nousseet jo lavalle, kun selvisi, että Anan kitaramikrofiini ei toiminut. Oli tuulista ja minun nuottini eivät pysyneet telineessä ja ystäväni Andrew seisoi koko ajan vieressäni ja piteli nuoteistani kiinni. Lopulta teimme niin, että Ana jätti laulamatta taustani ja ainoastaan soitti. Sillä tavalla saimme hänelle mikin kitaraan.

Ja uskokaa tai älkää: olin jälleen aivan umpijäässä koko päivän. Ehkä siksi, koska työskentelin osan aikaa limutölkin muotoisella limukojulla. Kojun sisällä oli lavuaarin tapaisia syviä altaita, joissa oli kylmää vettä ja jääpaloja. Limutölkit olivat altaiden pohjalla, jotta ne pysyisivät kylmiä. Eli joka kerta, kun joku halusi ostaa jotakin, limutölkki piti kalastaa hyisen altaan pohjalta. Voitte vain kuvitella sitä tuskaisaa tunnetta, jos kalasti väärän tölkin. Onneksi minulla oli lapaset mukana.

Vahdin myös jonkin aikaa vesiliukumäkeä. Siellä eräs poika jutteli kanssani ja kysyi yllättäen olenko minä kreikkalainen.. Kerroin olevani Suomesta ja selvensin, että se on Euroopassa. Poika kertoi kaikille jonossa oleville, että minä olin Euroopasta. Se kuulosti varmaan todella eksoottiselta pienten lasten mielestä.

Illalla oli Lazer Show. Kun oli pimennyt tarpeeksi, koko kenttä peitettiin sumuun. Koulun edessä lavalla oli tanssijoita lazer puvuissa ja voitte vain kuvitella kuinka mieletöntä se oli. Olin vieläkin kylmissäni ja ystäväni Anan veli antoi minulle hupparinsa. Olin ensin tosi Suomalainen, enkä meinannut ottaa sitä vastaan. Oli kuitenkin paljon mukavampaa katsoa Lazer showta kun ei tärissyt niin paljoa.

Lopuksi, koko päivän huipennukseksi ihmiset lähettivät taivaalle paperilyhtyjä. Sellaisia joita oli Disneyn elokuvassa Kaksin Karkuteillä. Se oli muuten mieletöntä, mutta jotkut lyhdyt syttyivät palamaan kokonaan, ja pelkäsin, että kuka sytyttää koulun ensimmäisenä. (Koulu on betonia, se ei syty paperilyhdystä.) Anan vanhemmat heittivät minut kotiin. Oli todella rankka päivä, mutta sen arvoinen.

-Anni