Elokuvia ukkosella

Laskeskelin, että olen päivittänyt blogiani viimeksi seitsemän päivää sitten. Nyt on siis hyvä aika kertoa kaikille, että olen elossa ja kaikki sujuu hienosti.  

Viimeisen viikon aikana olen nähnyt elämäni pahimmat ukkosmyrskyt. Katsoimme elokuvaa televisiohuoneessa illalla myöhään. Elokuvan nimi oli The Bucket List ja pää osissa Jack Nicholson ja Morgan Freeman. Todella herttainen elokuva. Perheenjäseneni kaikkosivat paikalta, kukin omaan aikaansa kesken elokuvaa, koska olivat väsyneitä. Jäin lopulta katsomaan elokuvaa yksin. Ulkona oli salamoinut koko ajan ja myrsky yltyi yötä myöten. Olin kysynyt Darrenilta, siskoni Nadian mieheltä, miksei sähkölaitteita tarvinnut sulkea ukkosen ajaksi. Darren selitti, että salama voi iskeä taloon, muttei kuitenkaan satuta minua. Ajattelin vain, kuinka Suomessa ukkosella sammutetaan sähkölaitteet, vedetään piuhat irti seinästä ja kuljetaan kynttilän valossa. Täällä ei ollut puhettakaan sellaisesta. Elokuva loppui ja ulkona oli melkein koko ajan kirkasta. Jyrinä oli hurja ja huoneeni ikkunasta näin, miten kauempana kaupungin päällä oli melkein punaisia salamoita. Heräsin yöllä yhden aikoihin kamalaan jyrinään. Olen aina pitänyt ukonilmasta Suomessa, mutta täällä olin aivan varma, että kohat tapahtuis jotain todella kamalaa ja möngin peittoineni huoneen nurkkaan loppuyöksi. Aamulla, herätessäni kuuden aikoihin, kuulin yhä jyrinää ja salamointia. Päivän edetessä myrsky laantui ja aurinko tuli jälleen näkyviin. Ukonilma oli kestänyt kolmetoista tuntia.. 

Jännittävää oli myös kun sähköt menivät. Oli aivan kirkas päivä, mutta jostain syystä tuli sähkökatkos. Danica, minun äitini selitti, että Etelä Afrikassa on liian vähän sähkötuotantoa ja että sähköjen katketessa saattaa kestää jonkin aikaa, että kaikki taas toimii. Tietenkään musiikki, televisio ja tietokoneet eivät toimineet. Hassua oli se, että autot olivat tietenkin autotallissa ja autotallin ovi toimii sähköllä. Emme siis saaneet autoja ulos, kun meidän piti lähteä hakemaan Nicolea, toista siskoani koulusta, joten jouduimme ottamaan Charlien, isäni työauton. Talosta lähtemiselle tuli pieni lisäeste, koska (jälleen) sähköllä toimiva turvaportti ei auennut ja se piti käydä avaamassa ja sulkemassa mekaanisesti. On niin kummallista, miten kaikki voi olla suunniteltu toimimaan sähköllä ja jos sähköt eivät toimi, niin mikään ei ole enää ollenkaan loogista. Turvaportti, joka on ikään kuin suojelemassa taloa juntattiin kiinni isolla kivellä, ettei se aukeaisi tuulen mukana.. -_-  Vaikka mikään ei toiminut sähkökatkon aikana suihkussa pystyi käymään.

Se niitä myrskyistä ja ongelmista. Sähköt palasivat ja kaikki oli jälleen kuin ennen. Olin maanantain ja tiistain melko lailla kotona ja katselin televisiota. En enää edes huomaa, että ohjelmista puuttuu tekstitykset :)

Keskiviikkona ja torstaina olin koulussa. Molemmat päivät olivat hiukan kummallisia. Keskiviikkona oli meneillään jokin opiskelukurssi, jonne melkein kaikki kouluni oppilaat olivat ilmoittautuneet. Minä en ollut ja olin niiden harvojen oppilaiden - jotka olivat jättäneet kurssin väliin – kanssa tyhjissä luokissa ilman opettajaa. Musiikinopettaja oli kuitenkin paikalla omalla tunnillaan. Ikävä kyllä, olin ainoa oppilas. Minun musiikin ryhmässäni on vain kolme oppilasta minun lisäkseni. Yksi heistä on espanjalainen vaihto-oppilas Isabella. Hän on myös Etelä Afrikassa AFS:n kautta. Nyt olin kuitenkin yksin ja opettaja laittoi minut laulamaan koko tunnin ajan. En ole koko elämässäni laulanut niin montaa kertaa Finlandia hymniä kun sen tunnin aikana. Opettajani kertoi, että se on hänen suosikki hymninsä. Kiitokset Mallulle, sain kamalasti kehuja englanniksi ja afrikaansiksi. 

Torstaina koulu loppui jo yhdeltätoista. Ystäväni koulussa selittivät, että loman takia koulukin loppuu aikaisemmin. Minulla on nyt siis lomaa lokakuun ensimmäiseen päivään asti. Ennen kotiinlähtöä kaikki oppilaat kerättiin Suureen Saliin (heh heh), koska siellä oli tiedossa jotakin yllätysohjelmaa. Kaverini sanoivat, että tällaisia tapahtumia on aina kerran viikossa. Yllätys ohjelma oli kolme nuorta, jotka halusivat kertoa meille turvallisesta seksistä. Katsoimme pitkän videon liittyen aiheeseen ja meille opetettiin miten kondomia tulee käyttää. Ohjelman loputtua ystäväni Ana totesi: ”Welcome to Shout Africa!”

Olimme sunnuntaina kylässä yksikätisten ihmemaassa Pretoriassa. Laxtoneiden todella hyvä ystävä Manson vietti synymäpäiviään. Kuvassa ovat hänen molemmat lapsensa ja kuten huomaatte, molemmilla on toinen käsi sairaslomalla.

Mansonin koira. Vasta kuusi kuukautta vanha ja täysi-ikäisenä painaa noin sata kiloa. Mietin, että olivatko he erehtyneet ostamaan lurppakorvaisen hevosen..

Charlie ja Manson illalla. Danica sanoi, ettei kaikissa Etelä Afrikan taloissa ole omaa baaritiskiä, mutten ole käynyt vielä sellaisessa, jossa ei olisi.

Meidän koira Lilo.

Toinen koira Stitch, Lilon veli. Stichillä on jokin sairaus, koska hän on kasvanut noin isosksi. Oikeasti hänen kuuluisi olla saman kokonen kuin Lilon.

Ehkä pian saan kauniita kuvia luonnosta. Vielä on hiukan viileää, mutta sateet ovat lisääntyneet. Toivon vain, ettei tulisi liian kuumaa kesää..

 - Anni

Matkalla kohti aurinkoa

 Jälleen kulunut, kuin tuhat vuotta viime kirjoituksestani. Aika kuluu omituisesti täällä. Iltaisin menen nukkumaan joskus kymmenen aikoihin ja joka aamu herään viiden jälkeen, enkä saa enää unta. Lintujen äänet kuuluvat huoneeseeni aamulla, enkä tarkoita mitään suloista sirkutusta! En tiedä mikä strutsiseurue pesii ikkunani edessä olevassa puussa..

 Kouluviikko on mennyt mukavasti. Olen saanut uusia kavereita ja kaikki ovat todella ystävällisiä ja kaverillisia Etelä Afrikassa. En tiedä olivatko luokkalaiseni vai minä enemmän innoissaan minun tulostani. Opettajat ovat olleet aivan sekaisin. He eivät tienneet, mitä heidän pitäisi tehdä minulle. Erityisesti musiikin opettaja: hän sanoi, etten millään saisi muita kiinni teoria opinnoissa, joten hän laittoi minut tekemään jotain aloittelija teoriaa. Siinä sitten piirtelin nuottiavaimia 50 minuuttia. Opettaja ei tuntunut ymmärtävän, kun yritin selittää, että olen suorittanut Suomessa musiikin teoria 1 ja 2 musiikkiopistossa. Kuvaamataidon tunnilla opettaja päinvastoin on vaikuttunut siitä miten olen edistynyt. Hän ärähti eräälle luokkatoverilleni, joka ei ollut saanut mitään aikaiseksi: ”Anni, joka on ollut kaksi päivää Etelä Afrikassa, on saanut aikaan enemmän kuin sinä, joka olet käynyt tunneilla koko vuoden.” Loppu tunti meni aika hiljaisissa merkeissä. Kamalaa oli kuitenkin ensimmäisenä päivänäni englannin tunti. Opettaja päätti pitää kuulunymmärtämisen testin ja on hiukan eri asia tehdä se äidinkielenä, kuin vieraana kielenä. En saanut mitään paperille. En oikeastaan edes ymmärtänyt, mistä kyseisessä tekstissä oli kyse. Palautin opettajalle tyhjän paperin. Se oli kuitenkin kuulemma okei, koska olin vaihto-oppilas ja ensimmäistä päivää koulussa.

 Perjantaina juhlimme Vini`s Bedford Centerissä yhden luokkalaiseni syntymäpäiviä. Vini´s on kuulemma Reddamin oppilaiden toinen koti, koska se on niin lähellä koulua, että sinne voi kävellä turvallisesti vaikka joka päivä koulun jälkeen. Ravintolassa lauloimme hänelle Happy birthday to you ja sen jälkeen synttärisankari pyysi saada saman suomeksi. Jouduin siis laulamaan Paljon onnea vaan yksin ostoskeskuksessa ja olin hiukan häpeissäni. Ilmeisesti se on kuitenkin melko normaalia Etelä Afrikkalaisessa ravintolassa, koska kukaan ei kiinnittänyt pahemmin huomiota. Kävimme syömisen jälkeen ajamassa törmäily autoilla yläkerrassa olevassa pelihallissa ja se oli aika hauskaa. Illalla Danica tuli hakemaan minua, koska täällä ei ole turvallista kävellä yksin, vaikka matkaa olisikin ollut vain reilu kilometri. Lähtiessäni kaikki halasivat minua, koska sillä tavalla Etelä Afrikassa tervehditään ja hyvästellään.

 Lauantaina oli aivan huippu kylmä. Siksi otsikoin tämänkertaisen kirjoitukseni ”Matkalla kohti aurinkoa.” Ikään kuin toiveajattelua.. Istuimme monta tuntia kylmässä kuvisluokassa, koska siskoni Nicole kävi keskustelemassa kuvaamataidon lopputyöstään yhden opettajan kanssa. Päästyämme sieltä Danica sanoi, että hänen täytyisi lähteä minun kanssani ostoskeskukseen hakemaan lämpimiä vaatteita. Vietimme koko loppu päivän käytännössä kaupoilla enkä ole koskaan shoppaillut niin paljon kuin silloin. Enkä enää koskaan aiokaan. Danica sanoi, että jos en ostaisi mitään värikästä, hän ei ostaisi minulle lounasta. Ostin yhden violetin topin..

Keskiviikkona takaisin kouluun. Maanantai ja tiistai koulu on kiinni, koska joku on päättänyt, että nyt pidetään loma. Ei kuulosta hullummalta, mutta pelkään, että minulta loppuu kotona tekeminen kesken.

Kaverini törmäilyautoissa

Minä myös. Ongelmana oli, etten todellakaan tiennyt miten tätä ajetaan O_o

Nicole ja minä koulupuvuissa. Minulla on Reddamin virallinen puku ja Nicolella oman koulunsa rennompi arkipuku. Minun koulussani pitää pukeutua joka torstai viralliseen pukuun, muuten saa käyttää rennompaa pukua. Solmio oli todella ikävä, tiedän nyt, mikseivät miehet tykkää pitää sitä.

 -Anni

Koulupukuja ja kylmiä öitä

Minä leirikeskuksen näköalapaikalla. Lapaset eivät tosiaankaan olleet huono idea.

Minun huoneeni <3 Ei ihan sama sisustaja kuin Suomessa..

Peltinen karibu, joka katseli kaukaisuuteen kallion päällä.

Ensimmäinen ilta Laxtoneiden kanssa. Menimme ravintolaan, jonka nimi oli House of Rimbs. Kuvassa minä, siskoni Nadia, hänen miehensä, tuttavaperheen isä ja minun isäni.

Hei kaikki! Olen ollut nyt kolme yötä Etelä Afrikassa ja on tapahtunut niin paljon, etten voi edes uskoa.. Ensinnäkin kaikki on erittäin hyvin ja olen turvallisella asuinalueella huolehtivassa perheessä <3

Saavuin 7. syyskuuta Johannesburgin lentokentälle jossa tapasin muutamia muita vaihto-oppilaita, joiden kanssa menimme alkuleirille. Olin tavannut muutaman itävaltalaisen vaihtarin jo Pariisissa vaihtaessani lentoa. Ensimmäinen asia, joka hämmensi minua, oli Kamalan Hurja Kylmyys. Minulle naurettiin hiukan, kun kerroin olevani Suomesta. Ehkä he luulevat, että Suomessa on aina -30.. Jouduimme odottelemaan kylmässä ulkoilmassa jonkin aikaa taksia. kaikki näyttivät siltä, kuin olisivat varautuneet auringon paahteeseen. Niin olin minäkin :P Onneksi kyytimme saapui lopulta! Pakkauduimme pieneen tilataksiin ja ajoimme ulos kaupungista leirikeskukseen, joka näytti pieneltä mökkiparatiisilta; kaikkialla oli pieniä lammikoita ja puroja joiden yli kulki siltoja, istutukset olivat täynnä valtavia kukkia, niiden seassa oli puuveistoksia ja kaiken seassa oli olkikattoisissa mökeissä, joissa oli suihkut ja poreammeet. Olimme aika paljon leirikeskuksen näköalapaikalla, koska sinne aurinko paistoi parhaiten ja siellä ei ollut niin kylmä. Vietin aikaa paljon eräiden ranskalaisten vaihtareiden kanssa. Illalla, kun menimme nukkumaan, jouduin pistämään päälleni melkein kaiken mitä minulla oli mukana: kaksi T-paitaa, kaksi villapaitaa, legginssit, yöpuvunhousut, kahdet sukat, villasukat, kaulaliinan ja lapaset. Ja silti olin umpijäässä kun heräsin aamulla O_O

Perheeni tuli hakemaan minua melko hyvissä ajoin. Leirinjohtaja, Lindi, tuli hakemaan minua ja hänen mukanaan tuli myös yksi puutarhuri, joka kantoi laukkuni portille. Lindi sanoi, että Etelä Afrikassa naiset tekevät ruuan ja miehet tekevät työt. En meinannut antaa miehen viedä laukkujani, koska olen hyvin suomalainen ja haluan selviytyä itse. Matka mökiltä portille oli todella pitkä, tai ainakin siltä se vaikutti. uudet kaverini vilkuttelivat näköalapaikalta perääni. Tunnistin perheeni valokuvasta, jonka he olivat lähettäneet minulle ennen tuloani. He ovat todella mukavia ja lämpimiä ihmisiä ja heillä riittää sydäntä kaikille. Minua hakemassa oli myös eräs isäntäperheeni kapkaupunkilainen ystävänsä, joka oli lähdössä kotiinsa samana iltana. Katsoimme erän rugbya jossa Etelä Afrikka otti turpaansa Australialta :( Illalla kapkaupunkilaisen vieraan lähdettyä Laxtoneiden ystäväperhe tuli vierailulle ja he sanoivat, etteivät viipyisi kauaa. Perhe oli kotoisin Italiasta ja he puhuivat kovaan ääneen ja koko ajan. He olivat todella kiinnostuneita Suomesta ja kyselivät minulta paljon. Mutta kuka suomalainen oikeasti muistaa väkiluvut ja pinta-alat ulkoa? Googlailin vähän ja kirjoitin itselleni luntin ;) Lopulta lähdimme italialaisperheen kanssa ulos syömään hyvin perinteiseen Etelä Afrikkalaiseen ravintolaan. Siellä Italialaisrouva tilasi minulle jotakin hyvin perinteistä ruokaa joka ilmeisesti oli jonkin eläimen kylkeä. Olin melko yllättynyt, koska kyseinen ruoka tuli syödä sormilla. Ajattelin vain, että ei näin suomalaisissa ravintoloissa..

Sunnuntai oli melko lailla rauhallisempi päivä. Aamulla kävimme Danican, eli äitini kansan ostoskeskuksessa ja illalla katsoimme elokuvan Cazy, Stupid Love. Todella viihdyttävä elokuva, vaikkei kovin Afrikkalainen ;)

Tänään kävin ensimmäistä kertaa koulussani. Tapasin rehtorin; hän oli nuori ja todella ystävällinen mies. Hän sanoi, ettei minun tarvitse ottaa lisäkieliä tai muita vaikeita aineita, lähinnä vain taideaineita, matikaa ja englantia. Kuulostaa todella hyvältä :D Kun olimme sopineet ainevalinnoista rehtori johdatti meidät huoneeseen, josta ostimme koulupuvun. Ja kun sanon koulupuvun tarkoitan kahta hametta, housuja, kolmea T-paitaa, viisiä sukkia, jakkutakkia, villatakkia, solmiota, shortseja, urheiluhousuja ja -takkia, urheilu T-paitaa, mustia pikkukenkiä, lenkkareita, reppua ja sadetakkia. Minusta tuntuu kuin olisin ostanut koulupukuja koko koululle.. Kävimme viemässä housuni räätälille, koska niihin olisi mahtunut pituudelta melkein toinenkin Anni. Danica sanoi minulle:” We have to go to a tailor”, ja jostain syystä aloin ajatella:” They ate my tailor.” O_ô Ai, miksi?
Huomenna minulla alkaa koulu, ja minun täytyy laittaa koulupukuni. Ei meikkiä, ei koruja ja hiukset kiinni. Katsotaan mitä tapahtuu..

-Anni

Viimeinen päivä Suomessa

Kävin aamulla herättämässä naapurissa asuvat serkkuni. Heillä on tänään tavallinen koulupäivä toisin kuin minulla. Matkalla napuriin tapasin sattumalta kaverini, joka odotti bussia kouluun. Tuntuu vähän absurdilta..

Pakkaaminen on suurin piirtein lopetettu. Toivottavasti olen onnistunut ottamaan kaiken tarpeellisen mukaan ja jättämään kaiken tarpeettoman kotiin. Lennännä tänä iltana Afrikkaan Pariisin kautta ja saavun Johannesburgiin huomenna aamupäivällä. Paikallinen AFS ottaa meidät vaihto-oppilaat vastaan siellä ja vie meidät viikonlopun kestävälle leirille. Leirillä saamme lisäinformaatiota Etelä Afrikasta.

Kiitos kaikille onnentoivotuksista :) Onnea tosiaan tullaan tarvitsemaan..

-Anni-

...joka hyppi innoissaan yhdellä jalalla ja hoki: "Enää kaksi päivää, kaksi päivää."

Viimeyöllisen uurastuksen jälkeen voisin puhua vaikka koko viikon blogin luomisen vaikeuksista, tai vaikka tehdä laulun "blogin luomisen vaikudesta", mutta silloin ohittaisin okeat tarkoitusperäni.Saanen siis esitellä: tässä minun Afrikka blogini, keskeneräien ja täynnä kirjoitusvirheitä, mutta silti tässä.

Miksi Afrika blogi? Mikä ihmeen Afrika blogi?
Ai niin! Olen lähdössä Etelä Afrikkaan vaihto-oppilaaksi 6. syyskuuta AFS:n kautta (käykääpä vilkaisemassa). Lähtöön on enää muutama päivä ja pakkaaminen tosiaan tuottaa hiukan hankaluuksia. Ongelma ei ole, etten osiasi päättää mitä otan mukaan. Pelkään vain, että jos viikkaan jonkin vaatteen matkalaukkuun haluankin laittaa sen heti seuraavaksi päälleni :( Tässä herää kuitenkin kysymys, miksei edes kansallispukuni ole päätynyt vielä matkalaukkuun. Sitä nyt en ainakaan laiteta päälle hetken mielijohteesta. Vai laitetaanko?

-Anni-