Vanha maailma uusin silmin

Etelä Afrikka on nyt jätetty taakse (toistaiseksi) ja olen palannut takaisin Suomeen tasan kaksi viikkoa sitten. Kahden viikon aikana on ollut tiivistä tuttujen näkemistä ja Suomen opiskelua. 

Etelä afrikan jälkeen olen huomannut Suomessa monia asioita, joita en ole ehkä aikaisemmin tullut ajatelleeksi ja arvostan monia asioita enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Vapaus kulkea missä haluaa ja puhdas ympäristö ovat ensimmäiset asiat, joita todella olin kaivannut. Myös se on mukava oivaltaa, että ihmisiin voi luottaa, eikä koko ajan tarvitse varoa, jos vaikka joku haluaisi viedä laukuni :) 

Kaipaan myös monia asioita Etelä Afrikassa.. Perhettäni tietysti etusijalla. Sitten ystäviäni, kouluani, luontoa, kaupunkia.. ja myös ehkä hiukan musiikkia, ruokaa ja puhetta. Minun tekisi yhä mieli puhua englantia toisinaan perheelleni. 

Odotan innolla uuden lukukauden alkua Oriveden opistolla. En malta odottaa, että pääsen aloittamaan koulutyöt. Olen myös aika innoissani uuden vaihtarin tulosta omaan perheeseeni täällä Suomessa. Hänen kanssa voin sitten jakaa minun oman kokemukseni kaltaisia tilanteita ja, ennen kaikkea, puhua englantia yhdessä. 

Darling parka rikkoi jalkansa ja hänelle jouduttiin laittamaan tukiside siihen :(

Tässä on minun koko perheeni Etelä Afrikassa. Kaipaan heitä kovasti ja odotan innolla näkeväni heidät uudelleen <3

Joku on sanonut: "Your home is where you heart is." 

Kiitoksia kaikille, jotka lukivat minun tarinointiani maailman toisella puolen. Alkoikin aika tulla takaisin tänne, missä ei tarvitse koko ajan kulkea pää alaspäin ;)

-Anni

Mission Examinations: Challenge Accepted..mostly :)

 Viimeinen koulupäivä takana, koviikot puolivälissä. Laskisin päiviä kotiinlähtöön, mutta olen liian peloissani tehdäkseni niin enään. Seitsemännenkymmenennen päivän kohdalla tajusin, ettei minulla ole enää yhtään hetkeäkään hukattavissa turhaan toimintaan (kuten jäljellä olevan ajan laskemiseen). 

Olen tehnyt paljon enemmän näiden kuluneiden viikkojen aikana, mitä olen pystynyt raportoimaan blogiini. Huomasin nimittäin juuri, että päivittelin aivan liian kauan aikaa sitten viimeksi. Ei hyvä! Kävimme muun muassa perheen kanssa durbanissa hienolla leirintäalueella, jossa kävimme ajalulla luonnonpuistossa, jossa asusteli kirahveja. Pääsimme myös mukavae vaellukselle kivisen jyrkänteen huipulle ja koin ensimmäisen kokovartalohierontani kauneushoitolassa keskellä pusikkoa. Sen lisäksi paikan ruoka oli todella herkullista ja maisemat upeat. 

Pääsin kuvaan kirahvin kanssa :)

Rakas South African perheeni <3

Täytyy tosin myöntää, että melekin kaukki muu aikani on mennyt kokeisiinlukuun. Se johtuu suurimmalta osin siitä, että minun hosti siskoni ja veljeni opiskelevat niin ahkerasti, ettei minullakaan ole muuta tekemistä/mahdollisuutta. Joten luesekelen aivan hulluna kuvaamataidon historiaa, runoanalyysiä englanniksi, sekä musiikin teoriaa erityisesti Afrikan musiikissa.. Olisimpa vain halunnut nähdä miten ne muinaiset ihmiset keksivät muka tällaisen monimutkaisen teorian musiikin tekoon, sillon kauan sitten, kun nykypäivänä se on niin kamalan monimutkaista opetella.

Saimme viime viikonloppuna kutsun yhden ystävämme syntymäpäivä illalliselle. Päästyämme paikalle tajusin, että se oli täsmälleen sama paikka ja suurin piirtein samat ihmiset, kuin minun ensimmäisenä viikonloppunani Etelä Afrikassa. Olin saanut silloinkin kutsun yhden tytön syntymäpäiville ja olimme menneet samaan ravintolaan syömään sinä iltana. Kuinka kummallista.. Meillä oli hurjan mukava ilta. Kuvat on kaikki oikeastaan näpsitty Wakaberryn ulkopuolella. Se oli ainoa hetki, joloin osa ihmisistä oli jossakin määrin rauhallisessa tilassa valmiina muutamaan kuvaan.

Minä Synttärisankarin kanssa.

Viime sunnuntaina minun ja Anan piano-opettaja vei meidät konserttiin, kuuntelemaan nuoria soolo soittajia. Nuorella hän tarkoitti ikävälillä 6-13. Konserttia säesti Johannesburgin sinfonia orkesteri. Oli aivan uskomatonta nähdä, miten 6-vuotias tyttö, jonka jalat eivät edes ylettyneet pedaaleille, soitti tasaverroin ison orkesterin kärjessä. Yksi 13-vuotias tyttö toimi yhden kappaleen ajan kapellimestarina ja johti orkesteria. 8-vuotias kiinalaispoika soitti kiinalaisen kalssisenmusiikin kappaleen ja se oli varmaankin koko konsertin vaikuttavin teos. Minä nautin olostani todella paljon. Ana myöni, että noilla lapsilla oli todella paljon lahjoja. Muuta hän ei sanonut. Oli varlmaankin liian kiireinen haukottelemaan.. :)

Lasten konsertin solistit kumartamassa yleisölle.

Etelä Afrikan kylmyys käy luihin ja ytimiin. Kiitokset rakkalle äidilleni uusista villasuksita ja koko perheelleni fatserin suklaasta. Kelpasi minun hosti perheellenikin täällä Etelä Afrikassa :)

Huomenna on englannin koe, joka perustuu Shakespearen näytelmään Much Ado About Nothing ja suosittuun romaaniin Khaled Hosseinilta The Kite Runner. Voitte uskoa, osaan nämä kirjat jo melkein ulkoa tämän vuoden jälkeen..

Tällaisissa tunnelmissa siis..

Parahin terveisin

-Anni-

"To look back all the time is boring. Excitement lies in tomorrow." - Natalia Makrova

"Kyse ei ole siitä, etteikö meillä olisi tarpeeksi aikaa. Kysymys on, miten käytämme aikamme."

 Olen selaillut facebookkia ja todennut, miten kaikki päivittävät innoissaan kevään tuloa. Lämmittää mieltä, että tulen kotiin kesällä, kun Suomen pitäisi olla kaikista kauneimmillaan (ja lämpimillään). Onkin jo tullut ihan yleiseksi vitsiksi, että kun host perheeni nukkuvat ikkunat auki ja kattotuuletin päällä, minulla on kaksi vilttiä normaalin peiton päällä. Onneksi ilmat menivät jälleen kylmenemään ja nyt jo perheenikin palelee. Toisaalta, olen nukkunut viimeiset kaksi viikkoa pipo päässä ja lapaset käsissä. Aamulla lämpömittarini näyttää noin kymmentä astetta, ja olen sijoittanut mittarin sisälle huoneeseeni. Uskomatonta, mutta en ole koskaan eläissäni palellut näin paljon.. Ja voitte vain kuvitella, miten minulle nauretaan täällä. Toisaalta, host serkkuni Henrik kertoi, että minun paleluni johtuu korkeuserosta meren pintaan. On ihavn todellista, että olemme aika paljon korkeammalla täällä Johannesburgissa, kuin kotona Suomen Lopella (tai edes Orivedellä). Se kuulemma vaikuttaa minun paleluuni. 

Toista tosin oli Durbanissa. Host perheeni omistaa loma-asunnon Penningtonissa, rauhellisessa kaupungissa Intian valtameren rannalla. Vietimme koululoman siellä ja mukanamme oli Dora täti, host isäni sisko. Hän oli todella herttainen ja olisi hemmotellut meidät kaikki piloille. Hän kuulemma tulee vain kerran vuodessa tapaamaan veljeään, joten haluaa korvata koko vuoden samalla. 

"Varokaa katua ylittäviä lehmiä." Kerroin, että Suomessa on vastaavia hirvien varalta. Ystäväni naurahtivat ajatukselle..

Durban

Kaupallinen vettä, vain Durbanissa..

Millainen evoluutio saa tällaisia muutoksia aikaan?

Sadepäivänä ostoksilla ja elokuvissa <3

Ystäviä rannalla

Terveellinen vaihtoehto: vaaleaa leipää, jonka sisällä ranskanperunoita. Vain rantalomalla (muina aikoina liian epäterveellistä).

Pelastimme pienen sekarotuisen pennun köyhältä alueelta ja toimme sen kotiin. kuusi kuukautta vanha saksanpaimenoira uskoo varmaankin olevansa pennun äiti ja pitää huolen, ettei kukaan kiusaa penta.

Egi peli rannalla

Joku huusi "Anniii!!"

Pääsiäis lounas

Illalla rannalla

Penningtoni jätettiin taakse ja palattiin takaisin kylmään ja kiireiseen Johannesburgiin. Matkalla seurasimme, miten puiden lehdet olivat aina vain keltaisempia. Syksy tulee Etelä Afrikkaankin. Aivan kuten Suomessakin, sen tietää tulevan, mutta pian se onkin jo ohi ja talvi pukkaa päälle. Tosin, lunta on varmaan turha odottaa. Seuraava lumisade kun saattaa tulla vasta kolmenkymmenen vuoden päästä. Loppu loma vietettiin mukavasti koulutehtävien parissa. 

The Gethering of the Tribes: Selitämpä ensin, että Reddame House yksityiskouluja on neljä kappaletta Etelä Afrikassa ja yksi Australiassa. Noin kolmen vuoden välein järjestetään Gerhering of the Tribes, mikä tarkoittaa, että kaikki Reddame Houset lähettävät joitain oppilaita milloin millekin koululle esittelemään omia kykyjään, tutustumaan toiseen Reddameen ja huutelemaan yhdessä ”Who we are?” ”We are Reddame House, House House!” Tänä vuonna tämä tapaaminen järjestettiin Johannesburgissa, jossa on kaksi Reddame koulua, sekä yksi BCC Reddame, jossa on vain luokat 1-4 (tai jotakin sinne päin). Avajaiset olivat keskiviikkona koulupäivän päätteeksi. kaikki olivat tietysti todella innoissaan näkemään muiden koulujen oppilaita. Keskiviikkona toisen välitunnin päätteeksi musiikin opettajani etsi minut käsiinsä ja tuli kertomaan minulle, että minä laulaisin avajaisissa ”I Dream a Dream”.. Olin hiukan järkyttynyt, koska kukaan ei ollut kertonut sitä minulle yhtään aikaisemmin. Avajaisissa oli myös yksi balettitanssija meidän koulustamme ja hän tanssi ennen minun lauluani. Hänellä ei myöskään ollut kai tarpeeksi aikaa valmistautua, koska aivan koreografiansa aluksi hän loikkasi ilmaan ja tuli alas näyttävästi, kuin kameli puusta. Toisaalta, se oli varmasti koko maailman sievin pyllähdys ja tyttö selvisi järkytyksestään nopeasti ja jatkoi tanssiaan. Se teki minut hiukan itsevarmemmaksi, koska jos hän saattoi tehdä virheen, minäkin voisin tehdä. Näin miten meidän koulumme kulttuurinen johtaja, joka juonsi avajaiset, katsoi minua verjojen takaa ja hän näytti aivan yhtä hermostuneelta, kuin minäkin. En tiedä, pelkäsikö hän, että minä mokaisin vai että minä pyörtyisin. Kävelin lavalle ja kuulin, kuinka joku kiljui jo valmiiksi. En voinut nähdä yleisöäni, koska lavan valot olivat niin kirkkaat. Lauluni alkoi ja lakkasin ajattelemasta..

..siihen asti, kunnes viimeinen ääni oli kuulunut minun taustamusiikistani. Kumarsin nopeasti ja poistuin ennen, kun yleisö lakkasi huutamasta. Ohjelman jälkeen yritin löytää host siskoni jostakin ja kuljeskelin jo melkein tyhjässä salissa. Ohitin Historian opettajani ja rehtorini matkalla ulko-oville, kunnes he pysäyttivät minut. Rehtorini totesi, että he olivat juuri olleet puhumassa minusta. Hän sanoi, ettei tiennyt minun osaavan laulaa näin. Ajattelin samalla, että kuinkakohan monta kertaa olin jo esiintynyt koululla koko vaihto-oppilasvuoteni aikana.. O_ô Tämä ei jäänyt ainakaan viimeiseksi. Saman viikon aikana esiinnyin vielä kolme kertaa: Reddame Waterfallilla kuoron kanssa ”We are the world”, ystäväni Lucen kanssa ”Pie Jesu” ja vielä omalla koulullamme päättäjäispäivänä ”Jabulani” meidän academy bändin kanssa. Nyt minulla pitäisi olla esiintymisiä tarpeeksi koko jakson edestä. (Viimejaksossa musiikinnumeroni putosi, koska minulla oli, vain yski esiintyminen musiikinluokan kanssa. En tosiaankaan anna sen tapahtua enää uudestaan.) 

Australialaisten tanssiesitys Reddame Waterfaalilla.

Musikaali workshop waterfaalilla.

Musikaali workshopin vetäjä.

Reddame Berfordview ilta

Rugbya

Meidän koulu voitti :)

Australialaiset lähtivät takaisin kotiinsa. He kuitenkin lähettivät meille terveisiä kotimaastaan ja kertoivat, että Reddame Bedfordview (minun kouluni) oli kaikista paras Reddame Eteöä Afrikassa. Ja he sentään kiersivät kaikki Reddamet täällä.

Koulullamme kävi esiintymässä Etelä Afrikkalainen muusikko ja lauluntekijä, Andre De Villiers. Hän käveli lavalle kädet kulahtaneen hupparin taskuissa ja hänen harmaa partansa ja tukkansa olivat ruokkoamattoman näköiset. Hän istuutui tuolille, joka oli asetettu keskelle lavaa ja otti kitaransa esiin kitaralaukusta. Hän koputti mikrofooniaan kepoisesti ja kysyi, että kuulimmeko me. Hän alkoi kertoa elämän tarinaansa ja kaikkea mitä hänelle oli koskaan tapahtunut. Hän aloitti sanomalla, että kun hän oli 14 hän kuului ensimmäiseen bändiinsä ja 15-vuotiaana hän jo ansaitsi lisää rahaa äidilleen. Kaikkiin hänen kertomuksiinsa liittyi laulu, jonka hän oli tehnyt hänen sitä tarinaa varten. Kun mies aloitti ensimmäisen laulunsa, emme voineet kavereiden kanssa uskoa, että hän todella lauloi itse lavalla. Hän oli todella uskomaton.. Käykääpä googlaamassa.

Kokeet lähestyvät, enkä ole oikein koko aikaa opiskelu tuulella. Johtunee varmaan siitä, että on koko ajan niin kamalan kylmä. Nautin toistaiseksi kuitenkin kaikista muista oppiaineistani, paitsi matematiikasta ja LO:sta. Kaipaan kirjoittamista enemmän ja toivoisin, että minulla olisi enemmän aikaa kirjoitella tarinoita tai runoja. Oikeastaan kotiinkin on aika ikävä. Toisaalta, minä melkein kaipaan jo Etelä Afrikkaa. Kaikki kun koko ajan muistuttelevat minua siitä, että pian minä olenkin lähdössä jo kotiin.

Näin muuten ensimmäisen englanninkielisen uneni muutama yö sitten.. Oli hiukan hämmentävää herätä, koska ensimmäinen mitä ajattelin oli: ”I would like to have.. missä mun vesipullo on?”

-Anni

”Jokainen päivä on askel. Ja harvemmin näitä askeleita voi ottaa takaperin.”