"Kyse ei ole siitä, etteikö meillä olisi
tarpeeksi aikaa. Kysymys on, miten käytämme aikamme."
Olen selaillut facebookkia ja todennut, miten kaikki
päivittävät innoissaan kevään tuloa. Lämmittää mieltä, että tulen kotiin
kesällä, kun Suomen pitäisi olla kaikista kauneimmillaan (ja lämpimillään).
Onkin jo tullut ihan yleiseksi vitsiksi, että kun host perheeni nukkuvat
ikkunat auki ja kattotuuletin päällä, minulla on kaksi vilttiä normaalin peiton
päällä. Onneksi ilmat menivät jälleen kylmenemään ja nyt jo perheenikin
palelee. Toisaalta, olen nukkunut viimeiset kaksi viikkoa pipo päässä ja
lapaset käsissä. Aamulla lämpömittarini näyttää noin kymmentä astetta, ja olen
sijoittanut mittarin sisälle huoneeseeni. Uskomatonta, mutta en ole koskaan
eläissäni palellut näin paljon.. Ja voitte vain kuvitella, miten minulle
nauretaan täällä. Toisaalta, host serkkuni Henrik kertoi, että minun paleluni
johtuu korkeuserosta meren pintaan. On ihavn todellista, että olemme aika
paljon korkeammalla täällä Johannesburgissa, kuin kotona Suomen Lopella (tai
edes Orivedellä). Se kuulemma vaikuttaa minun paleluuni.
Toista tosin oli Durbanissa. Host perheeni omistaa
loma-asunnon Penningtonissa, rauhellisessa kaupungissa Intian valtameren
rannalla. Vietimme koululoman siellä ja mukanamme oli Dora täti, host isäni
sisko. Hän oli todella herttainen ja olisi hemmotellut meidät kaikki piloille.
Hän kuulemma tulee vain kerran vuodessa tapaamaan veljeään, joten haluaa
korvata koko vuoden samalla.
 |
| "Varokaa katua ylittäviä lehmiä." Kerroin, että Suomessa on vastaavia hirvien varalta. Ystäväni naurahtivat ajatukselle.. |
 |
| Durban |
 |
| Kaupallinen vettä, vain Durbanissa.. |
 |
| Millainen evoluutio saa tällaisia muutoksia aikaan? |
 |
| Sadepäivänä ostoksilla ja elokuvissa <3 |
 |
| Ystäviä rannalla |
 |
| Terveellinen vaihtoehto: vaaleaa leipää, jonka sisällä ranskanperunoita. Vain rantalomalla (muina aikoina liian epäterveellistä). |
 |
| Pelastimme pienen sekarotuisen pennun köyhältä alueelta ja toimme sen kotiin. kuusi kuukautta vanha saksanpaimenoira uskoo varmaankin olevansa pennun äiti ja pitää huolen, ettei kukaan kiusaa penta. |
 |
| Egi peli rannalla |
 |
| Joku huusi "Anniii!!" |
 |
| Pääsiäis lounas |
 |
| Illalla rannalla |
Penningtoni jätettiin taakse ja palattiin takaisin
kylmään ja kiireiseen Johannesburgiin. Matkalla seurasimme, miten puiden lehdet
olivat aina vain keltaisempia. Syksy tulee Etelä Afrikkaankin. Aivan kuten
Suomessakin, sen tietää tulevan, mutta pian se onkin jo ohi ja talvi pukkaa
päälle. Tosin, lunta on varmaan turha odottaa. Seuraava lumisade kun saattaa
tulla vasta kolmenkymmenen vuoden päästä. Loppu loma vietettiin mukavasti
koulutehtävien parissa.
The Gethering of the Tribes: Selitämpä ensin, että Reddame House yksityiskouluja on neljä
kappaletta Etelä Afrikassa ja yksi Australiassa. Noin kolmen vuoden välein
järjestetään Gerhering of the Tribes,
mikä tarkoittaa, että kaikki Reddame Houset lähettävät joitain oppilaita
milloin millekin koululle esittelemään omia kykyjään, tutustumaan toiseen Reddameen
ja huutelemaan yhdessä ”Who we are?” ”We are Reddame House, House House!” Tänä
vuonna tämä tapaaminen järjestettiin Johannesburgissa, jossa on kaksi Reddame
koulua, sekä yksi BCC Reddame, jossa on vain luokat 1-4 (tai jotakin sinne
päin). Avajaiset olivat keskiviikkona koulupäivän päätteeksi. kaikki olivat
tietysti todella innoissaan näkemään muiden koulujen oppilaita. Keskiviikkona
toisen välitunnin päätteeksi musiikin opettajani etsi minut käsiinsä ja tuli
kertomaan minulle, että minä laulaisin avajaisissa ”I Dream a Dream”.. Olin
hiukan järkyttynyt, koska kukaan ei ollut kertonut sitä minulle yhtään
aikaisemmin. Avajaisissa oli myös yksi balettitanssija meidän koulustamme ja
hän tanssi ennen minun lauluani. Hänellä ei myöskään ollut kai tarpeeksi aikaa
valmistautua, koska aivan koreografiansa aluksi hän loikkasi ilmaan ja tuli
alas näyttävästi, kuin kameli puusta. Toisaalta, se oli varmasti koko maailman
sievin pyllähdys ja tyttö selvisi järkytyksestään nopeasti ja jatkoi tanssiaan.
Se teki minut hiukan itsevarmemmaksi, koska jos hän saattoi tehdä virheen,
minäkin voisin tehdä. Näin miten meidän koulumme kulttuurinen johtaja, joka juonsi
avajaiset, katsoi minua verjojen takaa ja hän näytti aivan yhtä hermostuneelta,
kuin minäkin. En tiedä, pelkäsikö hän, että minä mokaisin vai että minä
pyörtyisin. Kävelin lavalle ja kuulin, kuinka joku kiljui jo valmiiksi. En
voinut nähdä yleisöäni, koska lavan valot olivat niin kirkkaat. Lauluni alkoi
ja lakkasin ajattelemasta..
..siihen asti, kunnes viimeinen ääni oli kuulunut
minun taustamusiikistani. Kumarsin nopeasti ja poistuin ennen, kun yleisö
lakkasi huutamasta. Ohjelman jälkeen yritin löytää host siskoni jostakin ja
kuljeskelin jo melkein tyhjässä salissa. Ohitin Historian opettajani ja
rehtorini matkalla ulko-oville, kunnes he pysäyttivät minut. Rehtorini totesi,
että he olivat juuri olleet puhumassa minusta. Hän sanoi, ettei tiennyt minun
osaavan laulaa näin. Ajattelin samalla, että kuinkakohan monta kertaa olin jo
esiintynyt koululla koko vaihto-oppilasvuoteni aikana.. O_ô Tämä ei jäänyt
ainakaan viimeiseksi. Saman viikon aikana esiinnyin vielä kolme kertaa: Reddame
Waterfallilla kuoron kanssa ”We are the
world”, ystäväni Lucen kanssa ”Pie
Jesu” ja vielä omalla koulullamme päättäjäispäivänä ”Jabulani” meidän academy bändin kanssa. Nyt minulla pitäisi olla
esiintymisiä tarpeeksi koko jakson edestä. (Viimejaksossa musiikinnumeroni
putosi, koska minulla oli, vain yski esiintyminen musiikinluokan kanssa. En
tosiaankaan anna sen tapahtua enää uudestaan.)
 |
| Australialaisten tanssiesitys Reddame Waterfaalilla. |
 |
| Musikaali workshop waterfaalilla. |
 |
| Musikaali workshopin vetäjä. |
 |
| Reddame Berfordview ilta |
 |
| Rugbya |
 |
| Meidän koulu voitti :) |
Australialaiset lähtivät takaisin kotiinsa. He
kuitenkin lähettivät meille terveisiä kotimaastaan ja kertoivat, että Reddame
Bedfordview (minun kouluni) oli kaikista paras Reddame Eteöä Afrikassa. Ja he
sentään kiersivät kaikki Reddamet täällä.
Koulullamme kävi esiintymässä Etelä Afrikkalainen
muusikko ja lauluntekijä, Andre De Villiers.
Hän käveli lavalle kädet kulahtaneen hupparin taskuissa ja hänen harmaa
partansa ja tukkansa olivat ruokkoamattoman näköiset. Hän istuutui tuolille, joka
oli asetettu keskelle lavaa ja otti kitaransa esiin kitaralaukusta. Hän koputti
mikrofooniaan kepoisesti ja kysyi, että kuulimmeko me. Hän alkoi kertoa elämän
tarinaansa ja kaikkea mitä hänelle oli koskaan tapahtunut. Hän aloitti
sanomalla, että kun hän oli 14 hän kuului ensimmäiseen bändiinsä ja
15-vuotiaana hän jo ansaitsi lisää rahaa äidilleen. Kaikkiin hänen
kertomuksiinsa liittyi laulu, jonka hän oli tehnyt hänen sitä tarinaa varten.
Kun mies aloitti ensimmäisen laulunsa, emme voineet kavereiden kanssa uskoa,
että hän todella lauloi itse lavalla. Hän oli todella uskomaton.. Käykääpä
googlaamassa.
Kokeet lähestyvät, enkä ole oikein koko aikaa opiskelu
tuulella. Johtunee varmaan siitä, että on koko ajan niin kamalan kylmä. Nautin
toistaiseksi kuitenkin kaikista muista oppiaineistani, paitsi matematiikasta ja
LO:sta. Kaipaan kirjoittamista enemmän ja toivoisin, että minulla olisi enemmän
aikaa kirjoitella tarinoita tai runoja. Oikeastaan kotiinkin on aika ikävä.
Toisaalta, minä melkein kaipaan jo Etelä Afrikkaa. Kaikki kun koko ajan
muistuttelevat minua siitä, että pian minä olenkin lähdössä jo kotiin.
Näin muuten ensimmäisen englanninkielisen uneni
muutama yö sitten.. Oli hiukan hämmentävää herätä, koska ensimmäinen mitä ajattelin
oli: ”I would like to have.. missä mun vesipullo on?”
-Anni
”Jokainen päivä on askel. Ja
harvemmin näitä askeleita voi ottaa takaperin.”
