Yhden Ihmisen Tarina: tammikuuta 2013

Vietin mahtavat yksitoista päivää "Kapkaupunki leirillä." Nimi on tosiaan hiukan harhaan johtava, koska vietimme Kapkaupungissa vain muutaman tunnin. Näimme tosin paljon kaikkea ja nautimme ihmeellisestä Etelä Afrikasta :)

Reissu alkoi hienolla aamulla. Tarkoitus oli lähteä kotoa viiden aikoihin, jotta minä ehtisin ajoissa Driftereiden Johannesburgin lodgeen ja Charlie ehtisi töihin sen jälkeen. Olin pakannut laukut ja valinnut vaatteet ja käynyt jopa suihkussa illalla, ettei aamulla tarvitsisi murehtia mitään. Ja minä en koskaan nuku pommiin.. Heräsin siihen, kun Danica koputtaa huoneeni oveen ja sanoo, että lähtöön olisi viisitoista minuuttia. Vetäisin kamat niskaan ja olin alakerrassa kymmenessä minuutissa kaikkien laukkujeni kanssa. Olimme noin puoli tuntia etuajassa lodgella, mutta sainpahan valita parhaan lokeron tavaroilleni bussissa ja tutustuin kuskiimme Joeen. Vaihtareita alkoi tipahdella lodgeen omia aikojaan. Ensimmäinen tulija oli kämppikseni alkuleiriltä, Sophia Sveitsistä, ja meillä oli hyvä juttutuokio ennen muiden tulemista. Emme ole pitäneet oikeastaan mitään yhteyttä vaihtareiden kanssa koko aikana. Ainoa vaihtari, jota olen nähnyt, on Isabella, joka opiskelee kanssani samassa koulussa. Isabella ei tosin tullut leirille, joten kaikki olivat melkein, kuin ventovieraita.

Joe oli meidän kuskimme, oppaamme, henkivartijamme ja kokkimme koko retken ajan. Hän kertoi olevansa kotoisin Kapkaupungista. Nykyään, kun hänellä ei ole enää asuntoa Kapkaupungissa, hän sanoo olevansa koditon. Hänellä on pieni asunto Johannesburgissa, mutta hänestä se ei ole mikään koti.

Retki alkoi aikaisin pitkällä automatkalla Johannesburgista Zulu maahan, joka sijaitsee KwaZulu-Natal nimisessä provinssissa. Vietimme kaksi ensimmäistä yötä Driftereiden lodgessa. Paikka oli keskellä pusikkoa: meillä ei ollut valoja, ei sähköä eikä lämmintä vettä. Onneksi ensimmäiset päivät olivat todella kuumia, joten kylmä suihku ei ollut pahitteeksi. Kävimme kävelyllä ensimmäisenä iltana ja näimme kaksi kirahvia viiden metrin etäisyydeltä. Seuraavana päivänä menimme St. Lucia nimiselle venekierrokselle joella, jossa asusti virtahepoja ja krokotiileja. Uuden vuoden yönä valvoimme sinnikkäästi keskiyöhön asti. Minä tosin melkein nukuin tuolillani nojaten päätä seinään. Meillä ei ollut raketteja tai muita perinteisyyksiä. Joe järjesti braain nuotiolla. Keskiyöllä osa tytöistä keksi hypätä uima-altaaseen vaatteet päällä. Minä olin liian väsynyt, ja jäin katselemaan terassille. Kaverit nousivat huima-altaasta ja halasivat kaikkia, joten lopputulos oli joka tapauksessa aivan sama. Seuraavana aamuna lähdimme Zulu maasta ja teimme kävelyn iSimangaliso nimisellä puistoalueella, joka oli aivan puolimakean järven rannalla. Kahlasimme vedessä, koska oli kuuma päivä. Kun nousimme takaisin rannalle, huomasimme kyltin, jossa kiellettiin uiminen, koska järvessä elää krokotiileja 0.0

Seuraavan yön nukuimme Mtunsini nimisessä kaupungissa mukavassa hotellissa, jossa oli sähköt, puhdas uima-allas ja lämmintä vettä. Illalla Joe ehdotti, että lähtisimme rannalle. Pakkauduimme takaisin bussiin ja ajoimme jonkin aikaa, kunnes päädyimme jälleen keskelle pusikkoa. Saavuimme portille, jossa vartijan näköinen mies pysäytti meidät. Hän pyysi Joe tulemaan ulos autosta ja näyttämään kaikki lokerot auton alla. Auton kyljissä oli nimittäin liikkuva keittiö ja muita säilytyslokeroita retkituoleille ja – astioille. Myöhemmin Joe selitti, että tarkastus oli ehkä siksi, etteivät he halunneet aseita rannalle. Parkkipaikka oli ensimmäinen shokki. Kaikkialla oli valkoisia minibusseja (eli ns. Black taxi) ja ihmisiä ja hälinää. Kaikki katsoivat meitä ja osoittelivat ja nauroivat. Varmaan siksi, että olimme ainoat valkoiset koko rannalla.. Astuimme ulos bussista ja ihmiset tulivat juttelemaan meille. He huusivat ja halusivat kätellä kaikkia. Lapset varsinkin olivat aivan ihmeissään. Minä kuljin aivan Joen vieressä, koska olin aluksi todella hermostunut. Kaverini olivat kuitenkin aivan rentoja johtuen siitä, että he asuvat mustilla alueilla mustissa perheissä. Minä en ole tottunut mustiin, koska asun hyvin valkoisella alueella ja käyn melkein kokonaan valkoista koulua. Kävin uimassa muiden kanssa, mutta nousin ennen heitä rannalle ottamaan kuvia. Joukko nuoria tuli meidän luoksemme ja kaikki halusivat päästä kuvaan kaikkien kanssa. He alkoivat laulaa ja tanssia. Joe sanoi, että se oli mustin tapa näyttää, että he olivat innoissaan. Illalla hotellilla pelasimme mukavia pelejä kavereiden kanssa. Melkein kaikki osallistuivat, paitsi Kolme Saksalaista, joiksi heitä aloimme kutsua..

Lähdimme mukavasti ei liian aikaisin seuraavana aamuna ja ajoimme Durbaniin. Saimme esittää kokonaisen päivän turisteja J Joe ajoi meidät Intian valtameren rannalle. Ranta oli upea ja sitä ympäröi turistikeskus, joka oli täynnä turisteille tarkoitettuja turistikauppoja täynnä turistitavaraa. Se oli oikeastaan todella mukava paikka. Ranta oli upea ja kävelimme siellä pitkän aikaa. Lähdimme noin tunnin myöhässä Durbanista, koska Joen tilaama intialainen ruoka tuli myöhässä. Joe sanoi, että Durbanin väkiluvusta suurin osa on intialaissyntyisiä. Se johtuu siitä, että Durbaniin tuotiin aikoja sitten paljon orjia Intiasta ja kun orjat vapautettiin, he eivät halunneet lähteä kotiin, koska Durban on joka suhteessa todella upea paikka. Ruoka saapui ja menimme bussiin sen kanssa. Joe lupasi, ettei se oli liian tulista, koska hän oli pyytänyt meille hiukan laimeampaa, kuin yleensä. Oli miten oli, melkein kaikki itkivät syödessään. Intialainen ruoka on todella tulista. En edes uskalla kuvitella millaista olisi normaali, jos meillä oli hiukan miedompaa. Ajoimme pitkän aikaa takaisin sisämaahan ja saavuimme illalla Drakensbergiin: Lohikäärmeen vuorille.. Nimi tulee kuulemma siitä, että kun katsoo vuoria, taivaanranta näyttää aivan lohikäärmeen selältä. Valvoimme myöhään oleskelumökissä, joimme teetä ja pelasimme pelejä. Ulkona tuuli kovasti ja minä pelkäsin, että katto aikoo lentää tuulen mukana.

Vietimme kaksi yötä Drakensbergissa driftereiden lodgessa jälleen. Kävimme lyhyellä vaelluksella ja näimme vanhoja kalliomaalauksia. Joe ehdotti, että menisimme pitemmälle vaellukselle iltapäivällä, mutta sade sattui meidän kohdalle, ja vuoret ovat liian vaaralliset sadesäällä :( Meiltä jäi siis näkemättä vuorten huiput ja paremmat luolamaalaukset. Sen sijaan menimme ratsastamaan ja näimme todella hienoja paikkoja. Minun hevoseni oli oikein mukava ja totteli nätisti. Ystäväni Tabean hevonen sen sijaan oli todella pahalla päällä. Kun Amelie kiihdytti oman hevosensa raviin, Tabean hevonen yritti seurata sitä ja Tabea tipahti selästä. Mitään vakavaa ei tapahtunut, hevonen laukkasi tiehensä ja opas lähti jahtaamaan sitä. Me odottelimme kauniissa maisemassa omien hevostemme kanssa ja mietimme, että mitäs nyt tehtäisiin. Kaikki päättyi hyvin, pääsimme takaisin lodgelle. Illalla ohjaajamme jakoivat meidät kolmeen ryhmään, joissa teimme erilaisia haasteita. Minä olin Joen ryhmässä ja luulen, että me taisimme hiukan huijata kaikissa haasteissa. Oli miten oli, se oli todella hauskaa.

Lähdimme hyvissä ajoin aamulla liikkeelle. Jätimme lohikäärme vuoret taaksemme ja suuntasimme Free Stateen. Matkalla pysähdyimme mukavassa ja rauhallisessa kylässä. Kävelimme ympäriinsä ja kiertelimme pieniä putiikkeja ja taidegallerioita. Söimme lounasta nurmikolla ja jatkoimme matkaa. Yövyimme seuraavan yön hotellissa paikassa nimeltä Fouriesburg. Kylä sijaitsi keskellä maatiloja Free Statessa. Joe kertoi, että kylä oli olemassa, koska maanviljelijöiden täyty päästä käymään kaupassa muutaman kerran kuussa. Hotelli oli todella mukava, joskin minua hermostutti se, että lukot olivat hiukan huonoja ja paikkaa ei ympäröinyt paksut muurit. Söimme todella mukavan hotelli-illallisen ja saimme aamupala laatikot mukaamme, koska seuraava aamu alkaisi bussissa klo. 6:00.

Seuraavana päivänä ajoimme noin 600 kilometriä Karuun. Matkalla pysähdyimme huoltoasemilla vessaan ja ostamaan kahvia. Söimme lounaan tien poskessa. Joe otti jämät talteen ja antoi ne seuraavan pysähdyksen aikana kahdelle lapselle, jotka istuivat parkkipaikan reunalla. Saavuimme karuun driftereiden lodgeen iltapäivällä ja aurinko oli vielä korkealla. Paikan pitäjä kehotti käyttämään umpinaisia kenkiä, koska heillä oli paljon skorppiooneja.. Kiipesimme mäen päälle ja näimme muutaman strutsin ja hyppyantilooppeja. Hyppyantiloopit ovat Etelä Afrikan kansalliseläimiä. Seuraavana aamuna minä, Sophie Saksasta ja Sophia Sveitsistä kiipesimme mäen päälle katsomaan auringon nousua viiden aikoihin. Aurinko nousi noin 5:23 ja se oli varmasti upein auringon nousu ikinä! Päivällä teimme lyhyen vaelluksen Karuussa ja pelasimme hiukan.. omituista peliä.. Joe löysi maasta kasan pieniä pähkinän näköisiä palluraisia. Hän antoi jokaisen käteen kaksi papanaa ja sanoi, että meidän piti mennä jonoihin maittain.. Oli hiukan epäreilu olo: 5 saksalaista, 5 sveitsiläistä, 2 ranskalaista, 2 belgialaista, 3 etelä afrikkalaista ja minä. Joe kertoi, että Karuussa elää pieni rotan näköinen otus, joka kakkaa tällaisia palleroisia. Hän laittoi yhden papanan suuhunsa, otti vauhtia ja sylkäisi sen niin kauas, kuin pystyi. Pelin idea oli siis, mikä maa pystyi sylkäisemään papanan kauimmaksi. En olisi halunnut osallistua, mutta loppujen lopuksi, se ei ollut niin kamalaa, kuin voisi kuvitella. Suomi tuli viimeiseksi, mutta urhoollisesti. Palattuamme lodgeen pelasimme joitain pelejä, joita ohjaajamme sanoi lasten pelaavan köyhillä mustien alueilla. Minä en oikein oppinut niitä, mutta yrittäminen oli hauskaa. Katsoimme illalla elokuvan Joen kannettavalta. Se kertoi huumediilereistä.. En todellakaan muista elokuvan nimeä, mutta minuun se ei tehnyt vaikutusta. Katselimme Sophien kanssa tähtiä yöllä. Keskellä Karuua ei ollut minkään laisia katuvaloja monien kilometrien säteellä. Tähdet olivat uskomattomia. Näimme linnunradan selkeästi, löysimme eteläisen ristin ja muutaman muun tähtikuvion käyttäen apuna Joen ”bussikirjastosta” löytynyttä tähtikirjaa.

Seuraavana päivänä matkustimme Karuusta pieneen kaupunkiin, Knysnaan, joka sijaitsee noin 700 kilometriä Kapkaupungista. Olimme jälleen kaksi yötä driftereiden lodgessa. Tämä lodge oli kuitenkin viiden tähden kaupunki lodge. Paikka oli siis kuin parempikin hotelli. Tunnelma oli ratki riemukas ja päätimme lähteä illalla kaupungille. Joe lähti oppaaksi, koska lodgen pitäjä nainen sanoi, että tytöt eivät sitten kulje yksin edes päivällä. Kuljimme kaikki yhdessä porukassa. Menimme ensiksi pieneen ostoskeskukseen, joka oli soman venesatamana vieressä. Kaupat olivat kiinni, joten hengailimme vain. Jostakin syystä eksyimme baariin ja sieltä klubille. Minulle se oli okei, mutta olin hiukan hermostunut kavereideni puolesta. Kukaan ei kuitenkaan tullut häätämään meitä ulos, vaikka näytimme sata varmasti laumalta teinejä salaa ulkona. Vietimme mukavan illan ja Joe oli erittäin sosiaalisella tuulella. Minä, Tabea ja Amelie halusimme lähteä kotiin jossakin puoli yhden aikaan. Tunnelma oli hiukan hiljainen (koska maanantai yö) ja Joe sanoi lähtevänsä myös. Kävelimme ehkä kilometrin lähimmälle huoltoasemalle, josta Joe liftasi meille jonkun mukavan miehen viemään meidät lodgelle. Paikka ei ollut kuin ehkä kilometrin päässä, mutta oli ehkä mukavampi kuitenkin mennä autolla. Joe sanoi tekevänsä näin usein. Seuraavan päivän hengailimme pienessä ostoskeskuksessa ja iltapäivällä menimme rannalle. Viimeinen yö venähti hiukan pitkäksi. Valvoimme kavereiden kanssa ja kun viimein tulimme huoneisiin nukkuaksemme, huonetoverini Sophie sanoi, ettei hän ollut väsynyt ja että hän halusi leikata hiuksena.. juuri nyt. Leikimme kotikampaamoa hetken ja menimme nukkumaan. Sophien latvoista lähti noin kymmenen senttiä, mutta ero ei ollut hurja.

Viimeinen aamu alkoi melkein pommiin nukkumisella. Olimme sopineet, että lähtisimme tuntia aikaisemmin liikkeelle ja ehtisimme nähdä Table vuoren Kapkaupungissa. Olimme kuitenkin, kuin ihmeen kaupalla, valmiit ajoissa. Matkaa oli noin 700 kilometriä. Pysähdyimme muutamia kertoja vessaan ja söimme lounaan vasta Kapkaupungissa. Olen varma, että menen vielä joskus takaisin Kapkaupunkiin.. Se oli upea. Jätimme yhden Kolmesta Saksalaisesta Kapkaupunkiin hänen uuteen perheeseensä. Vietimme jonkin aikaa rannalla ja nautimme Atlantin jääkylmästä vedestä. Varpaani olivat tunnottomat pitkän aikaa. Lensimme Kapkaupungista Johannesbugiin, josta host vanhempani tulivat hakemaan minut. Sääli, olisin ehkä halunnut mennä nukkumaan viimeiseksi yöksi AFS:n lodgeen, jonne muutama vaihtari meni, koska heillä ei ollut kyytiä samaksi illaksi.

Oli kuitenkin ihana tulla kotiin. Nautin leiristäni ja sovimme uusien ystävieni kanssa, että järjestäisimme tapaamisen jossakin vaiheessa Johannesburgissa :)

ps. Kuvat ovat aivan sekaisin, koska kone ei tykännyt näin monesta kuvasta samassa merkinnässä + vuodenvaihden sekoitti koko aikajanan mun kamerassa.. Nauttikaahan silti.

pss. Kysykää kysymyksiä, jos olin liian suurpiirteinen. En tosiaankaan voinut kertoa kaikkea tässä merkinnässä, kerrottavaa olisi niin paljon :)

Ilmainen kahvi lentokoneessa..

Tabea pääsi tuon sauvan kanssa läpi turvatarkastuksesta. Kuneeseen sitä ei saatu, mutta Johannesburgiin se tuli lentoemäntien lokerossa :)

Atlantin valtameri <3

Kapkaupunki

Viimeinen lounas

Kaikkialla ei ollut niin vihreää. Joku saksalaisista sanoi, että näytti aivan likaiselta lumelta

Koti kullan kallis.. Meidän bussi. Ensimmäisenä päivänä yksi ikkuna hajosi, puolivälissä toinen..

Viimeinen ilta. Illallisen jälkeen lähdimme jälkkärille pieneen ostoskeskukseen.

Atlantin valtameri <3

Sophie Saksasta. Olimme kämppiksiä koko viikon ajan ja nyt minulla on kaksi kaveria Saksassa ja vielä saman nimisiä ;)

Atlantin valtameri <3

Meidän hölmä ryhmä. Kannatti kiivetä tuolle kivelle.. kolmella oli lasinsirpaleita jalkapohissa..

Tämän kuvan tarina on seuraavan lainen: Etelä Afrikassa monien baarien ja ravintoloiden terasseilla on lippujonoja. Kaikki tietysti yrittivät aina etsiä oman maansa lippua. Suomen lippua ei kerta kaikkiaan löytynyt. Ranskan ja Saksan liput sen sijaan olivat poikkeuksetta ihan joka paikassa. Hortoilimme Sophien kanssa kahdestaan yhdessä pikkukaupungissa, kun sattumalta bongasin Suomen lipun yhden baarin edustalta. Toinen ilon aiheeni oli se, etten nähnyt yhtään ruotsin lippua.. :P

Tämä lintu tiesi mitä pitää tehdä, kun turisti kävelee ohi kameran kanssa.

Karuussa pelaamassa mama Togon pelejä.

Tässä oli minun paras tulokseni Joen kakkapelissä :D

Mama Togo. AFS:n työntekijä, joka oli mukanamme leirillä.

Karuu

Fossiili

Karuu

Auringon nousu mäen päältä. Rakensimme kivimiehen muutaman muun seuraksi.

Minä ja kämppikseni ensimmäiseltä AFS leiriltä.

Aamu 5:23

Strutsi vahtimassa meitä.

Driftereiden lodge sijaitsi keskellä ei mitään. Olen todella pahoillani siitä, etten pystynyt ottamaan kuvia tähdistä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt mitään niin ihmeellistä, kuin tähtitaivas Karuussa.

Joe löysi kilpikonnan

Oli jo melkein vitsi, että minä otin aina kuvia, kun olimme syömässä. Sanoin, että silloin olimme kaikki yhdessä, eli kuvissa olisi paljon ihmisiä :)

Bussista sisältä

Joe

Tämän kuvan otin äitille <3

Golden gate puisto.

Tämän kuvan muista hyvin, koska tätä ottaessani, edessäni istuva tyttö rikkoi ikkunansa. Auto ajoi noin 80 km/h ja lasin sirpaleita oli vähän siellä sun täällä. Mitään vakavaa ei sattunut. Tilanne oli lähinna huvittava kaikken muiden mielestä, paitsi Joen..

Nukkumatin matkassa

Mountains of the Dragon

Dream Team

Bush Men Paintings

Mountains of the Dragon

Durban

Intian valtameri <3

No Problem

Nämä kaksi tyttöä tulivat minun luokseni "mustien rannalla" kun olin ottamassa valokuvia. Mietin hetken, mitä he halusivat, mutta he halusivat, että otan heistä valokuva. Köyhemmät mustar rakastavat valokuvia. He olivat todella suloisia :)